Linkkejä Internet sivuille


Jaa tämä blogi eteenpäin
Share this blog ahead

lauantai 19. marraskuuta 2016

Lisää musiikin vaikuttavista voimista

Kuten jo viime kerralla mainitsin, kuuntelen klassista musiikkia samalla kun kirjoitan kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjaani. Nyt huomaan niiden vaikutuksen joka hetki selkeämmin. Kuten jo viime kerralla mainitsin aktiivisuuden jaksaa tehdä päivittäisiä askareita, nyt mainitsen yleisen asioiden havaitsemiskykyni parantuneen entisestään. Muistan myös joitakin asioita paremmin, kun aiemmin, koska keskittymiskykyni on paranemaan päin.

Aiemmin kerroin käsitelleeni tautinii syitä ja ongelmiani, joita en aiemmin ole kaikkia pystynyt aiemmin käsittelemään, tai jotain on jäänyt vielä hampaankolooni. Tällä hetkellä tunnen kirjoittaessani olevani kasvotusten itse tautini kanssa. Keksin tässä tilanteessa käyttää tilanteesta nimitystä "Klonkku haltijaköydessä". Hetki sitten olin vähän pihalla tilanteestani, mikä nykyisen tilanteeni nimi on, koska tunsin ajaneeni tautini selän seinää vasten.

Muutenkin voin tilanteeseen nähden hyvin. Luen aktiivisemmin minulle postin mukana tulleita tilattuja lehtiä ja aikasemmin hankkimaani kirjaa. Tämän hetken suosikkikirjani ovat Rhonda Byrnen kirjat, joita olen aktiivisesti lukenut, mutta vielä vointiini ja itse aiheeseen. Luetun ymmärtämiseni on parantunut, mutta myös liikennekäyttäytymiseni autolla on aiempaa aktiivisempaa ja tilanteiden mukaista. 

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Musiikin vaikuttava voima

Kuten olen jo aiemmin maininnut, kirjoitan kiitollisuuspäiväkirjaa. Tosin en ole varmaan maininnut kuuntelevani samaan aikaan musiikkia. Ainakin omalla kohdalla niiden yhteisvaikutus on positiivinen. Olen aktiivisempi tekemään päivittäisiä askareitani, kuin aiemmin.

Itsellä tilanteessa vaikuttaa myös pienennetty lääkemäärä. Sen kuitenkin huomaan, että päivittäinen musiikin kuuntelu ja samanaikainen päiväkirjan kirjoitus auttaa minua käsittelemään tautini syitä, kuin myös monia päivittäisiä askareita haittaavia ja niiden puolesta toimivia jippoja ja syitä. Esimerkiksi nyt onnistun käyttämään normaalia puheääntäni ja muodostamaan lauseita ilman liiallista sanojen ja lauseiden miettimistä. 

Huomaan musiikin vaikutukset myös käyttäytymisessäni. Joissakin tilanteissa saattaisin toimia ajattelemattomasti. Opin siis lukemaan jossain määrin toisia ihmisiä. Opin myös miettimään omaa toimintaani, miten parannan sitä ja minkä annan toimia nykyisellään.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Lääkevaihdoksesta

Olen toistamiseen sen tilanteen edessä, kannattaako lääkevaihdos. Ensimmäisen kerran tämä tilanne oli omalla kohdalla, kun ensimmäinen lääke oli viedä näkökykyni. Toisen lääkkeen aikaansaannoksena jalkani ovat polvista kipeät. Sen lisäksi liikkumiseni ja puhumiseni on toisinaan kanhelaa ja suuni alueella tulee tehtyä joitakin outoja liikkeitä.

Joku skitsofreenikko tai heidän omaisensa saattavat ajatella asiasta, että ei se lääkkeellä muutu miksikään. Toisinaan vain vaihtamalla lääkettä voi löytää sen itselle sopivimman lääkkeen. Itsekin kannatan tätä ajatusta. Tosin on asioita ja liikkeitä, jotka liittyvät tähän tautiin. Itse kuitekin kannatan lääkkeen vaihtamista, mikäli edellinen vaikeuttaa elämää ja liikkumista tavalla tai toisella.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Huonoista päivistäni

Kuin myös monilla muillakin skitsofrenikoilla myös minulla on ollut omani. Luojan kiitos niiden määrän on tähän asti voinut laskea kahden käden sormilla. Kasvojeni piirteet ovat olleet kireät, kun minulla on ollut huonoja päiviä. Näin on minulle sanonut luottonaapurini. Oloni on ollut myös herkkä sanomaan vastaan, tai ainakin niin minusta on tuntunut, vaikka en ole sanonut kenellekään mitään vastaan.

Tuosta äsköisestä tekstin pätkästä pystyy jotkut päättelemään, että yksi konstini purkaa huonot päiväni on mennä naapurin juttusille. Pitää paikkansa, koska hänen miehensä siskon pojalla on kanssa skitsofrenia, jonka hoidossa ja hyväksymisessä on ollut ongelmia. Lääkehoidon liian aikaista keskeytystä. 

Naapurini kanssa jutellessa ja korttia pelatessa oma huono oloni on helpottanut. Itsellä on ollut myös jonkintasoista voimattomuutta, jonka hän on auttanut hoitamaan juomalla aamulla tai pitkin päivää Aloe Vera- juomaa, jossa pitäisi olla runsaasti vitamiineja ja hivenaineita. Jotkut saattavat ehkä pitää hölyn pölynä, mutta minua tuo juoma on auttanut jaksamaan aiempaa paremmin olla hereillä koko päivän ja saamaan illalla unen päästä kiinni. Siinä tekstiä tällä kertaa.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Oppia ikä kaikki

Taas on pieni tovi, kun tätä on tullut kirjoitettua ja nyt on taas aika jatkaa kirjailua. Kiitos päiväkirjani päivittäisen kirjoittamisen, vointini on parempi kun aiemmin. Voisin sanoa suoraan, että voin verrata vointiani palapeliin, jossa on reunat valmiit ja jossa erittelen keskipaloja niistä ollen jo muutaman paikallaan.

Miten olen siis jo nyt tässä tilanteessa!?! Helposti. Listaan joka päivä neljä viisi sivua päiväkirjaani niitä asioita, jotka ovat päivän aikana onnistuneet, mistä unelmoin ja muita itselle tärkeitä asioita esim. terveyteeni liittyen. Olen myös saanut hyvää palautetta lähisukulaisiltani ja muutamilta samaan aikaan osastoilla olleilta ystäviltäni.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Hiljaa hyvä tulee

Viime kirjoituksessani kerroin oppivani paljon tämän sairauden myötä, se pitää paikkansa. Aiemmin tulin kouhottaakseni liikaa asioiden parissa, jotka eivät olleet minun juttujani. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olisin pettynyt mm. tähän asti suorittamiini ammatteihin ja kursseihin, joita olen suorittanut. En todellakaan. Nyt osaan arvostaa niitä täysin uudella tavalla.

Minulla on vielä tauti, josta vain pieni osa paranee kokonaan. Minä aion olla edelleen yksi noista harvoista onnellisista ja tiedän jotain siitä, miten se onnistuu. Aiemmin olen useasti kertonut kirjoittavani kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjaa ja voin sanoa, että listaamalla asioita, joista pidän, pystyn nujertamaan tämän taudin. Alku on jo hyvässä käynnissä ja ilman tuota alkua, minun olisi vaikeaa kirjailla tätä blogia samoin kuin tehdä monta muuta asiaa.

Tuon kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjani ansiosta minulla on yksi uusi harrastus, ristikoiden teko, vaikkakin vastauksia apuna käyttäen. Tämä ja päiväkirjan kirjoitus kasvattavat sanavarastoani entisestään, kuin myös kirjojen ja lehtien lukeminen. Viime päivinä olen huomannut tekeväni muutamat päivittäiset askareet alusta loppuun asti ilman helppoja ja korvaavia ratkaisuja kuten esim. hampaiden pesu harjalla, ei Läkerol- pastilleilla.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Jaksaa, vai jaksaako?

Tähän asti on sairauteni kanssa mennyt ihan mukavasti. Ei alamäkiä, vaan aika tasaista vointia. Sana tasainen, todella kuvaa omaa olotilaa ja vointia. Aiemmin mainitsemani yksi huono päivä sai minut todellakin havainnoimaan tautini toisen puolen jo riittävän ajoissa.

Nyt siis on jo reilut 7 kuukautta siitä, kun sain psykoosikohtauksen ja ihan mukavasti menee. Sanotaanko näin, että tämä tauti kasvattaa pitkäjänteisyyttä, mikään ei tapahdu eikä etene hetkessä, vaan pienissä erin. Onneksi itsellä riittää kärsivällisyyttä kun huomaa ja havainnoi niitä asioita, jotka toimivat jo toivotulla tavalla. Itsellä ne liittyvät henkilökohtaisen hygienian hoitoon ja kävelyyn. Nämä siis toimivat ja muita juttuja odotellessa. 

Sanotaanko näin, että en olisi uskonut, miten paljon tämä tauti sairastunutta opettaa, mutta omalla kohdallani jossain määrin hyvässä mielessä. Sanotaanko näin, että jossain määrin elin ennen tätä tautiani jonkinlaisessa haavemaailmassa jossa tulin kuvitelleeksi juttelevani joidenkin ihmisten kanssa ajatuksen välityksellä. Nyt tiedän sen olleen harhaa joka johti tähän tautiini, jossa olen jo päässyt eroon äänien kuulemisesta. Yhdelle osastolla olleelle samanaikaiselle potilaalle kommentoin jo olotilaani palapelinä, jossa alkaa olemaan jo reunapalat kohdillaan ja joitakin paloja jo keskustassa. Luin tuon kuvauksen jostakin kirjasta, eli en ota kunniaa käyttää sitä omalla nimelläni. Hyvin siis menee tähän asti. Seuraavalla kerralla lisää kuulumisia.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Uusia alkuja taudin aikana

Viime kirjoituksessani mainitsin unelmieni toteutumisen päiväkirjani kirjoitusten kautta. Valitettavasti olen ollut liian aktiivinen ja innoissani asioiden toteutumisesta kirjoitusteni kautta, silläkin seurauksella, että minulla on ollut jo yksi huono päivä. Tukipilarini, eli eräs naapurini alkoi kyselemään lääkityksestäni ja vähän muustakin ja huomasi kasvojen piirteideni olevan kireät ja kalpeat. Onneksi hänellä on miehensä sukulaisen kautta kokemusta taudistani, joten tarpeen tullen voin siis luottaa häneen ja hänen seuraansa.

Samalla tuli siis opittua se, että koska vointi ei ole paras mahdollinen, on turha suunnitella suuria vielä tässä vaiheessa. Onneksi tilanne rauhoittui parin päivän juttutuokion aikana ja nyt olen ottanut rennommin. Tässä siis kirjailen tällä hetkellä jokaisen päivän huippuhetkiä ja jätän tulevaisuuden suunnitelmat sikseen. Toistaiseksi toiminut.

Sairauteni kautta olen tutustunut mielenterveyskuntoutumiskeskuksen kautta muutamiiin saman kokeneisiin kuntoutujiin ja saanut sitä kautta myös uusia tuttavuuksia. Itsellä on sovittuja tapaamisia viikon keskivaiheilla niin serkun kuin myös saman kokeneeseen kuntoutujaan. Liikaa en kuitenkaan viitsi suunnitella, koska rakastan myös omaa aikaani ja sitä, että ajatuksia voi vaihdella myös WhatsAppin kautta. Omalla ajallani tulen päiväkirjani kirjoittamisen lisäksi kirjoittaneeksi tätä blogia, yhteenvetoa omasta kuntoutumisestani ja ratkaisseeksi ristikoita. Olen myös orjallinen Kauniiden ja rohkeiden katsoja, jonka pitää mielellään joka päivä tai kahdesti viikossa katsoa niiden jakso. Tästä on hyvä jatkaa seuraavalla kerralla.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannuksen jälkeen

Nyt on selvitty juhannuksesta, ensimmäisestä sellasesta kotiutumiseni jälkeen. Vointini on ollut tähän asti ihan hyvä, tosin päiväkirjani kirjoitukset vaativat toteutumista. Jalkani ovat edelleen tönköt ja vähän kivuliaat. Johtuu siis nykyisestä taudistani, kuten jo edellisessä kirjoituksessani mainitsin.

En olisi kuvitellut terveenä, että tällainen tauti tulee osakseni. Tauti joka näyttäytyy toisille mörkönä, toisille uutena alkuna, kuten tähän asti itselleni. Tähän asti olen suhtautunut tähän positiivisin ja avoimin mielin ja yritän jatkaa samaa rataa. 


Ja kun aiheena oli juhannus, niin se meni mukavasti rauhallisissa merkeissä. Tuli käytyä paikallisella ohjelmallisella torilla, syötyä uusia perunoita voin ja sillin kanssa ja saunottua ja uitua. Myös käytyä moikkaamassa sukulaisia. ...Myös käytyä pienen tovin jälkeen karaokessa laulamassa ja ajettua mukanani tulleet vanhempani ja tuttavamme kotio. 

Tosin kotiutumiseni jälkeen meni noin pari kuukautta, kun olin vanhempieni mielestä ajokuntoinen. Myönnettäköön, että koska olen sinkku, ovat vanhempani tärkeässä osassa elämässäni, koska vietän viikonloppujani heidän kanssaan. ...Ja onneksi välissä on arkea, jotta emme tallo liian pahasti toistemme varpaille.



torstai 16. kesäkuuta 2016

Lisää ajatuksia osatollaolostani ja voinnistani kotiuduttuani

Osastolla ollessani pääsin tekemään kaikenlaista intensiiviryhmien muodossa. Musiikkiterapiassa oli mahdollista kuunnella musikkia elekroakustisessa tuolissa, laulaa karaokea ja soittaa pianoa. Tämä oli myös suosikkiryhmäni. Sen lisäksi pääsimme istuttamaan tomaatin siemeniä ja taimenena ne uusiin purkkeihin, käsitöissä mm. liukuvärjäämään kankaita tyynyliina tai kassikäyttöön ja sen lisäksi oli joitain keskustelua ylläpitäviä ryhmiä.

Kuten jo mainitsin, itselle tärkeinä juttuina ovat olleet musiikki ja kirjoittaminen, kuin myös pelihetket. Toiset taas pitävät tärkeinä piirtämistä, sudokuja ja ristikoita. Itselle yhdeksi tärkeäksi kuntoutumiskeinoksi on koitunut kotiutumiseni jälkeen myös lukeminen, vaikka luenkin ensimmäistä kirjaa kannesta kanteen. Tuo kirja on Cathy Kellyn "Unelmista totta" ja yksi suosikkikirjoistani, joihin aina väliin palaan. 

Ja kun aiheena oli vointini kotiuduttuani, olen edelleen kiinnittänyt jatkuvaa huomiota sairauteni oireisiin ja kirjoittanut niistä muodossa, jossa ne on saatu pois. Kuten jo olen maininnut oireistani, keskittymiskykyni ei ole ollut kotiutumiseni jälkeen ihan paras mahdollinen. ...Ja vaikka kotiutumisestani on kulunut jo kolme kuukautta, on liikkuminen välillä hankalaa edelleen. Syönnin nopeus haki tosin rytmiään vielä kotiutumiseni jälkeen. Suunnitelmallisuus päivän ohjelman miettimisen suhteen haki sekin muotoaan. Sama on pätenyt kuten jo aiemmin mainitsin myös kirjoituksiini. 

Tosin hyvin pian kotiutumiseni jälkeen aloin työstämään esitystäni positiivisuudesta ja kiitollisuudesta voimavaroina Skitsofreniasta kuntoutumisesta. ...Ja sanottakoon vielä se, että kuntoutumiseni on lääkehoidon, oman aktiivisuuden ja vertaistuen varassa. En ole toimintaterapeutin asiakkaana. Näistä ajatuksista on hyvä jatkaa juhannuksen jälkeen.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Ensimmäiset viikot kotiutettuna

Kotiuduttuani osastoilta olen väliin ehkä liikaakiin kiinnittänyt huomiota Skitsofreniani oireisiin ja siihen, että puhetta ei alkuun tullut kyllä ja ei sanoja ihmeemmin, mutta nykyään pystyn käymään joitakin pitempiäkin keskusteluja ja pysymään asiassa. Unet tosin ovat osastolta pääsyni jälkeen olleet unilääkkeiden ja kaakaon juomisen varassa.

Verratessani nykyistä oloani kotiuttamisen jälkeen, minusta tuntuu todellakin siltä, että olen aika hyvin tautini päällä. Helppoa se ei ole ollut näkökykyni väliaikaisen puuttumisen ja kanhelan liikkumisen ja sen takia, koska välillä olen kokenut myös päiväkirjan kirjoittamisen hankalaksi. Kuten jo mainitsin, päiväkirja oli minulle tärkeä väline myös osastolla ollessani, tosin oikeanlaisen kirjoitusasun löytäminen kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjaani oli sekin oma hankaluutensa. Nykyään itsellä on erinomainen ja toimiva kirjoitusasu.

Mutta vielä tähän tautiini ja muihin oireisiini. Ensimmäisenä tulee mieleen keskittymiskyky ja sen puuttuminen ja itsensä hakeminen. Tunsin nimittäin olevani alussa aina liikkeessä. Piti koko ajan olla tekemässä jotakin. Osastolla ollessani sain hoidettua tätä puoltani väliin pelaamalla korttia,  kirjoittamalla päiväkirjaani, värittämällä mindfulnes- värityskirjaa, kuuntelemalla musiikkia tai kutomalla villasukkaa. Jälkimmäisellä osastolla ollessani tulin saaneeksi kudottua myös terapiasukan, yhden valmiin sukan ilman paria, mutta valmiin sellaisen. 

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Osastoajan jälkeen

Kuten mainitsin, kirjoitin osastollaoloaikanani hoitopäiväkirjaa omasta voinnista ja ajatuksiani omista toiveista ja se kantoi osastollaoloajan. Sen jälkeen olen kirjaillut voinnistani omaan Word- tiedostooni ajatuksenani julkaista jossain vaiheessa ajatuksiani ja tarinaani julkisesti. Tämä blogi ajatus tuli täysin puskista, koska ajattelin jossain vaiheessa luennoida kiitollisuudesta ja positiivisuudesta voimavaroina skitsofreniasta kuntoutumisessa. No nyt minä siis kirjailen ajatuksiani sen merkeissä.

Osastoajan jälkeen luin joitakin artikkeleita näistä tässä blogissani mainituilta sivuilta ja kaivoin osastoilta saamaani materiaalia sairaudestani. Halusin heti jotain tietoa sairauteni oireista ja sitä sain jonkun verran. Itse asiassa kohtuullisen hyvin. Olin siis heti kotiutumiseni jälkeen sitä mieltä, että haluan luennoida tästä taudista. Tuo halu kyti minulla jo osastolla ollessani ja kytee edelleen.

Lääkitykseni olen saanut hoidettua piikityksinä. Se aloitettiin jo osastolla ollessani ja jatkuu edelleen. Yhdeksi ensimmäiseksi ongelmakseni tämän taudin osalla olen havainnut hiustenlähdön. Kroppani siis toimii tässä varmasti stressireaktion puitteissa. Olen havainnoinut muitakin sairauteni kautta tulleita oireita, kuten kankeuden liikkeissä, erityisesti liikkuminen on ollut väliin hankalaakin. Puhuminen oli jossain vaiheessa hankalaa, ruoan pureskeleminen oli jossain vaiheessa hankalaa ja kuola valui leuasta. Siinä joitakin osastolla ja sen jälkeen huomaamiani ongelmia. Lisää seuraavissa kirjoituksissani.

Minun tarinani alkua

Jotkut ehkä miettivät, miksi minä haluan kertoa sairaudestani josta toiset haluavat vaieta. Olenko ihan hölmö ja mitä, jos tätä lukee myös minut tuntevat ihmiset. Noh nyt tulee katsastettua myös se, kuinka moni tuttavistani osaa yhdistää minut tähän blogiin.

Toden totta viime joulun alla 2015 sain psykoosikohtauksen, jonka seurauksena vietin kolme kuukautta osastolla hoidettavana, jossa sain diagnoosikseni skitsofrenian. Alkuun olin joiltain osin pelokaskin, joten lääkepitoisuuksia tuli nostettua myös sillä seurauksella, että näkökykyni oli lähteä. Onneksi niin ei käynyt ja silmäpohjanikin ovat edelleen hyvässä kunnossa.

Kahdella osastolla ollessani minulle tärkeitä asioita oli koko hoitoaikanani musiikki ja päiväkirja. Kirjoitin voinnistani koko hoidossaoloaikanani ja päiväkirjani oli väline minun ja hoitajieni välillä. Ensimmäisellä osastolla taas oli piano, jota tuli soiteltua päivittäin ja välillä kuunneltua musiikkia. Sitä kautta hoitajat olivat täysin selvillä voinnistani ja ajatuksistani. Yksi ja sama päiväkirja toimi kahdella eri osastolla, joista jälkimmäisessä olin kuntoutumassa intensiiviryhmissä. Näkökykyni menettämisen takia minulle vaihdettiin toimivampi lääkitys, jonka ansiosta olin loppuvaiheilla hyvinkin aktiivinen ryhmiin osallistuja.

Tässä on siis kulunut jo kolme kuukautta kun minut kotiutettiin ja edelleen kirjoitan päiväkirjaani, tosin kotiutumiseni jälkeen tulin erottaneeksi vointipäiväkirjani ja kiitollisuus- ja onnellisuusosiot erikseen. Kumpaakin tulee edelleen kirjailtua aktiivisesti. Toinen vaan toteutuu myös tässä ja tosin toinen jää omaksi henkilökohtaiseksi omaisuudekseni.  

Edelleen musiikki on minulle tärkeä asia ja elementti. Tässä blogissani tuon joitakin suosikkikappaleitani esille, jotka löytyvät omalta Spotify- listaltani jota kuuntelen päivittäin samalla kun kirjailen kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjaani. Toivottavasti näistä on iloa myös tämän blogin lukijoille. Ja perimmäinen syyni tälle blogille on se, että toivon esimerkeistäni ja ajatuksistani oleva hyötyä myös muille, kuten jo aiemmassa lyhyessä pätkässäni olen tuonut ilmi. Samalla tämä toimii itseni kohdalla yhtenä terapiakeinona. Yritän siis mahdollisimman avoimin mielin kirjoittaa tätä ja jakaa ajatuksiani sairaudestani, jota minä tunnun tällä hetkellä hallitsevan kohtuullisen hyvin. Olen ottanut tavoitteekseni parantua tästä sairaudestani kokonaan.

Alun tarinaa

Yllätyksekseni sain psykoosikohtauksen viime vuoden lopulla ennen joulua. Tuntui kuin joku olisi käskenyt minua lähtemään asunnoltani vanhempieni luo, koska siellä olisi ollut eräs uusi tuttavuus. ...Siitä sitten minä ajoin asunnoltani vanhempieni luo kymmenen jälkeen illalla. ...Tosin tässä blogissani käsittelen pääasiassa kuntoutumistani osastolta pääsyn jälkeen.

Nyt on osastolta pääsystä jo kolme kuukautta ja ainakin tähän asti kaikki sujunut hyvin, tai vähintään kohtuullisesti. Olen tai pyrin olemaan täsmällinen myös hoitoni suhteen, sitä yritän myös tämän blogini kohdalla. Tässä on minun työttömän lähihoitajan tarina, joka on valitettavasti yksi niistä skitsofreniaan sairastuneista. Palautetta saa laittaa kirjoituksistani aina kun siihen riittää aihetta. Pyrin tekemään ja muokkaamaan tästä mahdollisimman kannustavan yhteenvedon myös muille sairastuneille, jotka etsivät ja hakevat vinkkiä sairautensa hoitoon, mutta myös teidän omaisillenne, konsteista ja virikkeistä, joilla teitä tukea.