Juhannuksen jälkeen

Nyt on selvitty juhannuksesta, ensimmäisestä sellasesta kotiutumiseni jälkeen. Vointini on ollut tähän asti ihan hyvä, tosin päiväkirjani kirjoitukset vaativat toteutumista. Jalkani ovat edelleen tönköt ja vähän kivuliaat. Johtuu siis nykyisestä taudistani, kuten jo edellisessä kirjoituksessani mainitsin.

En olisi kuvitellut terveenä, että tällainen tauti tulee osakseni. Tauti joka näyttäytyy toisille mörkönä, toisille uutena alkuna, kuten tähän asti itselleni. Tähän asti olen suhtautunut tähän positiivisin ja avoimin mielin ja yritän jatkaa samaa rataa. 

Ja kun aiheena oli juhannus, niin se meni mukavasti rauhallisissa merkeissä. Tuli käytyä paikallisella ohjelmallisella torilla, syötyä uusia perunoita voin ja sillin kanssa ja saunottua ja uitua. Myös käytyä moikkaamassa sukulaisia. ...Myös käytyä pienen tovin jälkeen karaokessa laulamassa ja ajettua mukanani tulleet vanhempani ja tuttavamme kotio. 

Tosin kotiutumiseni jälkeen meni noin pari kuukautta, kun olin vanhempieni mielestä ajokuntoinen. Myönnettäköön, että koska olen sinkku, ovat vanhempani tärkeässä osassa elämässäni, koska vietän viikonloppujani heidän kanssaan. ...Ja onneksi välissä on arkea, jotta emme tallo liian pahasti toistemme varpaille.

Lisää ajatuksia osatollaolostani ja voinnistani kotiuduttuani

Osastolla ollessani pääsin tekemään kaikenlaista intensiiviryhmien muodossa. Musiikkiterapiassa oli mahdollista kuunnella musikkia elekroakustisessa tuolissa, laulaa karaokea ja soittaa pianoa. Tämä oli myös suosikkiryhmäni. Sen lisäksi pääsimme istuttamaan tomaatin siemeniä ja taimenena ne uusiin purkkeihin, käsitöissä mm. liukuvärjäämään kankaita tyynyliina tai kassikäyttöön ja sen lisäksi oli joitain keskustelua ylläpitäviä ryhmiä.

Kuten jo mainitsin, itselle tärkeinä juttuina ovat olleet musiikki ja kirjoittaminen, kuin myös pelihetket. Toiset taas pitävät tärkeinä piirtämistä, sudokuja ja ristikoita. Itselle yhdeksi tärkeäksi kuntoutumiskeinoksi on koitunut kotiutumiseni jälkeen myös lukeminen, vaikka luenkin ensimmäistä kirjaa kannesta kanteen. Tuo kirja on Cathy Kellyn "Unelmista totta" ja yksi suosikkikirjoistani, joihin aina väliin palaan. 

Ja kun aiheena oli vointini kotiuduttuani, olen edelleen kiinnittänyt jatkuvaa huomiota sairauteni oireisiin ja kirjoittanut niistä muodossa, jossa ne on saatu pois. Kuten jo olen maininnut oireistani, keskittymiskykyni ei ole ollut kotiutumiseni jälkeen ihan paras mahdollinen. ...Ja vaikka kotiutumisestani on kulunut jo kolme kuukautta, on liikkuminen välillä hankalaa edelleen. Syönnin nopeus haki tosin rytmiään vielä kotiutumiseni jälkeen. Suunnitelmallisuus päivän ohjelman miettimisen suhteen haki sekin muotoaan. Sama on pätenyt kuten jo aiemmin mainitsin myös kirjoituksiini. 

Tosin hyvin pian kotiutumiseni jälkeen aloin työstämään esitystäni positiivisuudesta ja kiitollisuudesta voimavaroina Skitsofreniasta kuntoutumisesta. ...Ja sanottakoon vielä se, että kuntoutumiseni on lääkehoidon, oman aktiivisuuden ja vertaistuen varassa. En ole toimintaterapeutin asiakkaana. Näistä ajatuksista on hyvä jatkaa juhannuksen jälkeen.

Ensimmäiset viikot kotiutettuna

Kotiuduttuani osastoilta olen väliin ehkä liikaakiin kiinnittänyt huomiota Skitsofreniani oireisiin ja siihen, että puhetta ei alkuun tullut kyllä ja ei sanoja ihmeemmin, mutta nykyään pystyn käymään joitakin pitempiäkin keskusteluja ja pysymään asiassa. Unet tosin ovat osastolta pääsyni jälkeen olleet unilääkkeiden ja kaakaon juomisen varassa.

Verratessani nykyistä oloani kotiuttamisen jälkeen, minusta tuntuu todellakin siltä, että olen aika hyvin tautini päällä. Helppoa se ei ole ollut näkökykyni väliaikaisen puuttumisen ja kanhelan liikkumisen ja sen takia, koska välillä olen kokenut myös päiväkirjan kirjoittamisen hankalaksi. Kuten jo mainitsin, päiväkirja oli minulle tärkeä väline myös osastolla ollessani, tosin oikeanlaisen kirjoitusasun löytäminen kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjaani oli sekin oma hankaluutensa. Nykyään itsellä on erinomainen ja toimiva kirjoitusasu.

Mutta vielä tähän tautiini ja muihin oireisiini. Ensimmäisenä tulee mieleen keskittymiskyky ja sen puuttuminen ja itsensä hakeminen. Tunsin nimittäin olevani alussa aina liikkeessä. Piti koko ajan olla tekemässä jotakin. Osastolla ollessani sain hoidettua tätä puoltani väliin pelaamalla korttia,  kirjoittamalla päiväkirjaani, värittämällä mindfulnes- värityskirjaa, kuuntelemalla musiikkia tai kutomalla villasukkaa. Jälkimmäisellä osastolla ollessani tulin saaneeksi kudottua myös terapiasukan, yhden valmiin sukan ilman paria, mutta valmiin sellaisen. 

Osastoajan jälkeen

Kuten mainitsin, kirjoitin osastollaoloaikanani hoitopäiväkirjaa omasta voinnista ja ajatuksiani omista toiveista ja se kantoi osastollaoloajan. Sen jälkeen olen kirjaillut voinnistani omaan Word- tiedostooni ajatuksenani julkaista jossain vaiheessa ajatuksiani ja tarinaani julkisesti. Tämä blogi ajatus tuli täysin puskista, koska ajattelin jossain vaiheessa luennoida kiitollisuudesta ja positiivisuudesta voimavaroina skitsofreniasta kuntoutumisessa. No nyt minä siis kirjailen ajatuksiani sen merkeissä.

Osastoajan jälkeen luin joitakin artikkeleita näistä tässä blogissani mainituilta sivuilta ja kaivoin osastoilta saamaani materiaalia sairaudestani. Halusin heti jotain tietoa sairauteni oireista ja sitä sain jonkun verran. Itse asiassa kohtuullisen hyvin. Olin siis heti kotiutumiseni jälkeen sitä mieltä, että haluan luennoida tästä taudista. Tuo halu kyti minulla jo osastolla ollessani ja kytee edelleen.

Lääkitykseni olen saanut hoidettua piikityksinä. Se aloitettiin jo osastolla ollessani ja jatkuu edelleen. Yhdeksi ensimmäiseksi ongelmakseni tämän taudin osalla olen havainnut hiustenlähdön. Kroppani siis toimii tässä varmasti stressireaktion puitteissa. Olen havainnoinut muitakin sairauteni kautta tulleita oireita, kuten kankeuden liikkeissä, erityisesti liikkuminen on ollut väliin hankalaakin. Puhuminen oli jossain vaiheessa hankalaa, ruoan pureskeleminen oli jossain vaiheessa hankalaa ja kuola valui leuasta. Siinä joitakin osastolla ja sen jälkeen huomaamiani ongelmia. Lisää seuraavissa kirjoituksissani.

Minun tarinani alkua

Jotkut ehkä miettivät, miksi minä haluan kertoa sairaudestani josta toiset haluavat vaieta. Olenko ihan hölmö ja mitä, jos tätä lukee myös minut tuntevat ihmiset. Noh nyt tulee katsastettua myös se, kuinka moni tuttavistani osaa yhdistää minut tähän blogiin.

Toden totta viime joulun alla 2015 sain psykoosikohtauksen, jonka seurauksena vietin kolme kuukautta osastolla hoidettavana, jossa sain diagnoosikseni skitsofrenian. Alkuun olin joiltain osin pelokaskin, joten lääkepitoisuuksia tuli nostettua myös sillä seurauksella, että näkökykyni oli lähteä. Onneksi niin ei käynyt ja silmäpohjanikin ovat edelleen hyvässä kunnossa.

Kahdella osastolla ollessani minulle tärkeitä asioita oli koko hoitoaikanani musiikki ja päiväkirja. Kirjoitin voinnistani koko hoidossaoloaikanani ja päiväkirjani oli väline minun ja hoitajieni välillä. Ensimmäisellä osastolla taas oli piano, jota tuli soiteltua päivittäin ja välillä kuunneltua musiikkia. Sitä kautta hoitajat olivat täysin selvillä voinnistani ja ajatuksistani. Yksi ja sama päiväkirja toimi kahdella eri osastolla, joista jälkimmäisessä olin kuntoutumassa intensiiviryhmissä. Näkökykyni menettämisen takia minulle vaihdettiin toimivampi lääkitys, jonka ansiosta olin loppuvaiheilla hyvinkin aktiivinen ryhmiin osallistuja.

Tässä on siis kulunut jo kolme kuukautta kun minut kotiutettiin ja edelleen kirjoitan päiväkirjaani, tosin kotiutumiseni jälkeen tulin erottaneeksi vointipäiväkirjani ja kiitollisuus- ja onnellisuusosiot erikseen. Kumpaakin tulee edelleen kirjailtua aktiivisesti. Toinen vaan toteutuu myös tässä ja tosin toinen jää omaksi henkilökohtaiseksi omaisuudekseni.  

Edelleen musiikki on minulle tärkeä asia ja elementti. Tässä blogissani tuon joitakin suosikkikappaleitani esille, jotka löytyvät omalta Spotify- listaltani jota kuuntelen päivittäin samalla kun kirjailen kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjaani. Toivottavasti näistä on iloa myös tämän blogin lukijoille. Ja perimmäinen syyni tälle blogille on se, että toivon esimerkeistäni ja ajatuksistani oleva hyötyä myös muille, kuten jo aiemmassa lyhyessä pätkässäni olen tuonut ilmi. Samalla tämä toimii itseni kohdalla yhtenä terapiakeinona. Yritän siis mahdollisimman avoimin mielin kirjoittaa tätä ja jakaa ajatuksiani sairaudestani, jota minä tunnun tällä hetkellä hallitsevan kohtuullisen hyvin. Olen ottanut tavoitteekseni parantua tästä sairaudestani kokonaan.

Alun tarinaa

Yllätyksekseni sain psykoosikohtauksen viime vuoden lopulla ennen joulua. Tuntui kuin joku olisi käskenyt minua lähtemään asunnoltani vanhempieni luo, koska siellä olisi ollut eräs uusi tuttavuus. ...Siitä sitten minä ajoin asunnoltani vanhempieni luo kymmenen jälkeen illalla. ...Tosin tässä blogissani käsittelen pääasiassa kuntoutumistani osastolta pääsyn jälkeen.

Nyt on osastolta pääsystä jo kolme kuukautta ja ainakin tähän asti kaikki sujunut hyvin, tai vähintään kohtuullisesti. Olen tai pyrin olemaan täsmällinen myös hoitoni suhteen, sitä yritän myös tämän blogini kohdalla. Tässä on minun työttömän lähihoitajan tarina, joka on valitettavasti yksi niistä skitsofreniaan sairastuneista. Palautetta saa laittaa kirjoituksistani aina kun siihen riittää aihetta. Pyrin tekemään ja muokkaamaan tästä mahdollisimman kannustavan yhteenvedon myös muille sairastuneille, jotka etsivät ja hakevat vinkkiä sairautensa hoitoon, mutta myös teidän omaisillenne, konsteista ja virikkeistä, joilla teitä tukea.