Linkkejä Internet sivuille


Jaa tämä blogi eteenpäin
Share this blog ahead

tiistai 1. joulukuuta 2020

Joulukuun kuulumisiani

 Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.

Viime kirjoitukseni jälkeen päätin taas laittaa päiväkirjani kirjoitusasun uuteen uskoon, koska minusta tuntui siltä, että pakotin mieltäni ja ajatustani tuntemaan positiivisuutta kaikkea kohtaan. Se ei toiminut. Tuolloin huomasin, että käänteispsykologia toimi asioiden totetutumisessa paremmin. Siispä kirjoitusasu "En kai minä vaan nauti siitä ja tästä asiasta" tuntui toimivammalta. Se mahdollisti asioiden ja tunteiden tuntemisen omana itsenään.

 Tuloksia tuli huomattua jo muutaman päivän aikana. Yhtenä suurimmista huomioista tuli siinä, että tauti ei ehdottanut äänien kuulemista, vaan pystyin keskittymään arjen miettimiseen ja toteuttamiseen minunnäköisenä. Myös unirytmini on parantunut.

Muita huomioitani on ollut siinä, että jo aiemmin mainitsemani lukemattomien lehtien lukeminen on aktiivistunut. Minulla on tietty järjestys missä luen lukemattomat lehdet. Sen lisäksi olen miettinyt ja toteuttanut eri askareita asunnollani. Lähinnä siivoiluja.

Suoraan sanottuna olen aiempaa enemmän elämäni herrana ja vointini on sen mukainen. Siitä muistutuksena ja aikaansaannoksena taas viime kuulta kerätty kuvakollaasi tälle kuulle joka jatkaa itseni motivoimista eteenpäin. Mutta tässäpä nämä kuulumiset ja hyvää joulunalusaikaa teille kaikille blogini lukijat.

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Marraskuun kuulumiseni

 Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.

Väliaikatavoitteita olen edelleen itselleni asettanut päätavoitteeni hoitoalan opintojen rinnalla. Suoraan sanottuna olen kirjaillut niitä tavoitteita ja asioita, joiden tekemisestä nautin tällä hetkellä ja mitä haluan lähitulevaisuudessa tehdä ja saada aikaan. Näin toimimalla olen saanut päivärytmiini muutakin tekemistä kuin päiväkirjan kirjoittamisen. 

Tällä hetkellä on lehtiä tullut luettua sen mitä tv:n katsomisen jälkeen on tullut maltettua ennen unen saantia, liikkumisessa olen kiinnittänyt enemmän huomiota hengitystekniikkaan ja tehtyä pakolliset kaupassa käynnit kävellen, että olen saanut raitista ilmaa ja olen viikon sisällä innostunut kuuntelemaan taas podcasteja. 

Olen myös keksinyt aloittaa tehdä kuukausittaisista itselle tärkeistä asioista kuvakollaaseja joista saatan ens vuoden lopulla tehdä itselleni seinä- tai laukkukalenterin. Tässä tämän kuun kuvakollaasi.

Hyvin menee vaikka välillä päiväkirjaa kirjoittaessa tauti ilmoittaakin itsestään. Suoraan sanottuna olo tuntuu siltä kuin se oli ennen psykoosin puhkeamista, paitsi että en kuule ääniä. Tervehtyminen kuitenkin voittaa koko ajan oloa, jolloin en enää pelkää kirjoittamisen aikana sitä että tauti ilmaisee itseään. Tästä on hyvä jatkaa.

maanantai 5. lokakuuta 2020

Lokakuun alkuja kaikille

 Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.

Olen noin kuukausi sitten asettanut itselleni tavoitteeksi mielenterveys- ja päihdetyön osa-alueen täydennysopinnot ja kirjaillut itselleni välitavoitteita joita aion suorittaa ennen niitä opintoja. Yhtenä asiana on ollut lukea lukemattomia lehtiä ennen viihteellisiä, jännäri- ym. kirjoja. Toisena on päästä hyvään unirytmiin kiinni ja herätä aamulla normaaliaamuina kello 8:30 ja piikkiaamuina kello 6:30. Alku on ollut ihan hyvää ja tasaista ja vointikin pysynyt edelleen tasaisena.

 Lehtiä on tullut luettua aktiivisesti ja musiikkia kuunneltua samalla kun olen kirjaillut päiväkirjaa. Suoraan sanottuna musiikkityylit on välillä vaihtunut, mutta pääasiassa on tullut kuunneltua new agea ja klassista musiikkia. Myös sauvakävelylenkkejä on joitakin tullut tehtyä.

Yhtä kaikki. Olen kirjaillut niitä tavoitteita jotka tuottavat ilon, onnellisuuden ja rakkauden tunteita ja nukkuessa tuudittanut itseni uneen käymällä mielessäni tuttuja iloisia lauluja koska lukemissani lehdissä on paljon tietoa terveydestä, hyvinvoinnista ja urheilulajeista, joiden sulattamiseen menee aikaa, eikä iltamyöhä ole paras ajankohta siihen. 

Vointi paranee sykleittäin ja kun toistaa samoja asioita, alkaa rutiinit löytymään. Ajatus ja mielenliikkeetkin ovat kehittyneet aiempaa nopeammin kun on tavoite jota kohti mennä. Eipä tässä tämän enempää ole. Hyvin menee, mutta menköön.

tiistai 1. syyskuuta 2020

Syyskuun alkuja kaikille

 Mukavaa syyskuun alkua kaikille ja pidemmittä selittelyittä taas asiaan.

Olen edelleen jatkanut sopivan kirjoitusasun etsimistä kirjaten asiat jotka tuottavat minulle iloa, onnellisuutta ja rakkautta ja tällä hetkellä tuntuu siltä että sellainen on löytynyt. Viime kerralla jäi kertomatta se, että olen alkanut lisäämään kirjoitukseni loppuun lausekkeen jonka mukaan asiat ovat tapahtuneet unelmieni eri viikon päivinä. Sitä käyttämällä olen voinut taas leikitellä sopivan kirjoitusasun löytymisen kanssa. 

Nykyään kirjailen ja kiitän kuin eläisin tavoittelemani asian kanssa. Kirjailin niitä aiemminkin, mutta en lisännyt silloiseen kirjoitusasuun että tuntisin ilon, onnellisuuden ja rakkauden tunteita kirjoittamaani asiaa kohtaan. Tosin en ole tätäkään kirjoitustyyliä käyttänyt vielä kun kahden asian kohdalla, mutta alku on taas ollut lupaava. Esimerkiksi aiemmin aiemmin tein sauvakävelylenkkejä pakkolaihdutus mielessä, nykyään teen sitä tervehtyäkseni ja saadakseni ideoita päiväkirjani kirjoitukseen.

Muutenkin asiat ovat edelleen menossa parempaan päin ja aiemman asioiden suunnittelun lisäksi pystyn nykyään jossain määrin myös ymmärtämään toisten ideoita eri asioiden suhteen vaikka oma ideointi niiden toteutuksen suhteen jäisi sanomatta. No yhdelle kaverilleni kuitenkin sanoin ideaksi tupakoinnin lopettamisen suhteen, että hän voisi keksiä jotain mielekästä toimintaa elämäänsä joka veisi ajatukset tupakoinnista pois. Mutta tässä nämä ajatukset ja kuulumiset tällä kertaa.

tiistai 11. elokuuta 2020

Elokuiset terveiset

 Tervehdys taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.

Viime kerralla kirjailin iloa ja onnellisuutta tuottavia asioita, pian sen jälkeen lisäsin niihin myös rakkautta tuottavat asiat. Niitä kaikkia kolmea tuottavien asioiden kirjaaminen on antanut minulle mahdollisuuden leikkiä kirjoitusasun kanssa useamman kerran. Kaikkia kolmea, eli iloa, onnellisuutta ja rakkauden tunteita tuottavat asiat ja niiden kirjaaminen on parantanut päivä päivältä vointiani edelleen niin, että olen pystynyt suunnittelemaan elämääni viikko toisensa jälkeen etukäteen ja keskittymään muistettaviin asioihin. 

Niiden lisäksi olen pystynyt miettimään ja suunnittelemaan toiveitani keskittyen yhteen toiveen käsittelyyn kerralla ja nykyisessä päiväkirjani kirjoitusasussa edellinen toive ruokkii käsillä olevan toiveen toteutumista. ...Ja vointini parantuessa minun on ollut helpompi suunnitella myös terveyteeni liittyviä asioita, kuten miettiä millä viikolla mikin toimenpide käy itselle parhaiten, kun elämässäni tapahtuu muutakin.

Kaikenkaikkiaan vointini on parantunut aiemmasta taas melkoisesti ja se auttaa tekemään niitä asioita joista tykkää ja tekemään myös niitäkin asioita, joista ei aina tykkää ja jotka vaikuttavat vastenmielisiltä. Myös on ollut helpompi suunnitella mille puhelinmyyjien tarjoamille asioille on voinut sanoa kyllä ja mille ei. Hyvin siis menee edelleen.

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Hyvää kuukauden vaihdetta

Tervehdys taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.

Viime kirjoituksen jälkeen olen antanut päivärytmin ruokkia toiveiden toteutumista, tai toisin sanoen toiveiden toteutuminen on tapahtunut jollain tasolla edelleen automaattiohjauksella. Vasta viikon sisällä olen alkanut kirjaamaan asioita jotka tuottavat ilon ja onnellisuuden tunteita. 

Koko ajan on siis tullut lähennyttyä tilaa, jossa pystyn tuntemaan hyvää oloa nimeämistäni iloa ja onnellisuutta tuottavista asioista. Tänä aikana olo on alkanut muistuttamaan terveen ihmisen olotilaa johon tautikaan ei enää kauppaa oireitaan.

Nyt kun unelmia ruokkii päivärytmin askareiden tilalla hyvää oloa tuottavat asiat, on helpompi kirjata useamman toiveen toteutumisesta kuin kiinnittyä muutamaan toiveeseen kirjaamalla niista mitä niiden kanssa tekee ilman positiivisia tunteita tekovaiheita kohtaan. 

Myönnän olleeni hyvä kirjaamaan toiveeni ylös, niihin liittyvä tunteiden tunteminen on tullut jälkijunassa. Tästä on hyvä jatkaa.

maanantai 8. kesäkuuta 2020

Kesäkuiset terveiset

Hei taas blogini lukijat ja taas suoraan asiaan.

Ensinnäkin näin alkuun myönnän tekeväni säännöllisin väliajoin itselleni 4 kortin ennustuksen Katri Syvärisen Taikahetkiä elämään korteilla ja ne neuvoivat rikkomaan viimeisimmän ennustuksen mukaan aiempaa perussettiä, vähän hulluttelemaan ja heittäytymään välillä elämän vietäväksi. Tämän ennustuksen sain viikon aikana ja tähän suuntaan olen saanut kehoituksen aiemmin muualtakin, mutta en ole ollut siihen valmis. Minulla on ollut jo jonkinlainen runko, jota lähden toteuttamaan jo senkin takia että ennen sairastumistani tein paljon asioita toisia varten, nyt on aika tehdä ja toteuttaa asioita itselle. 

Sydämetön en kuitenkaan ole, vaan olen taas ottanut käyttööni sen periaatteen että lähetän hyviä ajatuksia tutuille ja tuntemattomille päväkirjani sivujen kautta. Tässä on todellakin viikko ollut aikaa miettiä miten elää elämää ennustuksen jälkeen nyt kun terveenpänä ihmisenä olen älynnyt ottaa kuvan käyttämästäni ennustuksesta ja saamastani lopputuloksesta. Suuria muutoksia ennustus ei kuitenkaan elämässäni ole aiheuttanut koska viime blogikirjoituksen jälkeen olen kirjaillut niitä ajatuksia ja päivittäisiä askareita joita olen tehnyt edellisenä päivänä, joista olen ollut kiitollinen ja joiden toivon ruokkivan unelmien toteuttamisessa.

Viime päivinä on vointini tasaantunut taas entisestään. Vielä vallitseva kiireen tuntu hellittää entisestään ja jatkuvasti pystyy keskittymään yhteen askareeseen kerralla ja unelmoimaan muista. Yksinkertaisesti sitä osaa nauttia voinnin tasaantumisesta edelleen aiempaa paremmin ja antamaan aikaa niille askareille ja unelmille jotka eivät toteudu vielä tällä hetkellä. Yksinkertaisesti niitä askareita ja unelmia miettii jotka eivät vielä toteudu ja osaa antaa arvoa sille, että päivittäiset rutiinit ja askareet ruokkivat niitä jatkuvasti, ilman että niiden toteutumisesta tarvitsee panikoida. Mutta tässäpä näitä kuulumisia tällä hetkellä.

tiistai 5. toukokuuta 2020

Toukokuiset terveiset

Tervehdys taas blogini lukijat. Ja asiaan.

Viime blogikirjoituksen jälkeen olen taas muokannut päiväkirjaani niin, että kirjailen nykyään niin pidemmän tähtäimen suunnitelmia, kuin myös rinnalla päivärutiineitani heräämisestäni päivävaatteiden pukemiseen ja jokaisella kirjoituskerralla lisään siihen asian miten toteutan ja ruokin niin pidemmän kuin lyhyenkin tähtäimen tavoitteita ja suunnitelmia. Olen huomannut miten se opettaa aivoille uuden tavan käsitellä tavoitteita ja unelmia kun sairauden aiheuttama asioiden suorittamalla suorittaminen vähenee entisestään. 

 Samalla päivän aikana tulee tehtyä muutakin kuin kirjoitettua päiväkirjaa ja päivän aikana tekemistä askareista oppii nauttimaan aiempaa enemmän. Tässä kuva treenivälineistä joiden kanssa tulee työskenneltyä aina vanhempieni luona ollessa nyt tänä korona- aikana kun päiväryhmät eivät toimi. En kuitenkaan ole kauhean harmissani asiasta, koska voin tällä hetkellä miettiä ja suunnitella mitä haluan tehdä nyt ja kun koronasulkuja avataan. 

Kuten sanoin, niin nykyinen kirjoitustyyli auttaa käsittelemään tavoitteita ja unelmia, mutta myös kääntämään hetkelliset harmitukset voimavaroiksi. Ja vaikka asioiden käsittely tuleekin aloitettua joidenkin kohdalta uudestaan ruohonjuuritasolta sitä oppii nauttimaan monesta asiasta isommin. Mutta nyt tässä taitaa olla kaikki tällä kertaa.

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Huhtikuiset terveiset

Terveiset taas blogini lukijat ja taas pidemmittä selittelyittä taas asiaan.
Vielä edellisen blogikirjoitukseni osaan jossa käsittelin Voi hyvin- lehdessä mainittua artikkelia visualisoinnista/ kiitollisuutta. Oma vointini on parantunut joka kerta kun olen muuttanut päiväkirjani kirjoitusasua tai kuuntelemaani musiikkia.

Osastolta pääsyn jälkeen minulla oli kauhea kiite tehdä ja suorittaa - ei aina ollut selvää päämäärää mitä halusi tehdä tai voimavaroja toteuttaa asiat alusta loppuun. Päiväkirjan kirjoitus on auttanut selventämään mitä haluan milläkin hetkellä tehdä ja saavuttaa ja miettiä omia voimavaroja asioiden tekemiselle.

Yhtä pääosaa paranemisprosessini aikana on näytellyt juttutuokiot omahoitajani kanssa, jonka kanssa minulla on hyvät välit ja jolta olen saanut kehittämisvinkkejä arkeeni. Tavoitteiden ja unelmien toteutus saikin kuitenkin uuden suunnan kun halusin päästä eroon suorittamalla suorittamisesta ja automaattiohjauksella tehtävistä askareista. Vasta tunteiden kuten ilo, onni ja rakkaus lisääminen päiväkirjamerkintöihin on antanut uuden arvoasteikon nykyisille tavoitteille ja unelmille.

Aiemmin esiintynyt pelko ikävämpien asioiden käsittelyssä on lieventynyt, koska nyt on ymmärrys siitä että ne kestää vain hetken. Vaikka päiväkirjan kirjoitus on minulle tärkeä juttu, pystyn nykyään sisällyttämään päiviini paljon muutakin.

Ymmärrän kyllä joiltakin osin, että kiitollisuuden aiheiden kirjaaminen ja visualisointi eivät sovi kaikille skitsofreniaa sairastaville, mutta se riippuu taudin vaiheista, siitä mihin skitsofreniaa sairastava itse uskoo ja omahoitajan harrastuneisuudesta asian suhteen.

Päiväkirjani kirjoitusasu on edelleen kokenut muutoksen. Nykyään olen asettanut itselleni tavoitteet ilman aikarajoitteita ja kiittänyt niiden lopputuloksista kuin ne olisivat tapahtuneet edellispäivänä. Tavoitteiden toteutumisen ruokkimiseen olen kirjaillut edellispäivieni nykyiset rutinoidut tapani. Tämä nykyinen kirjoitustyylini on auttanut minua käsittelemään tunteitani laidasta laitaan, mutta lähinnä ruokkimaan ja miettimään hyviä tunteitani.

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Maaliskuiset terveiset

Hei taas blogini lukijat. Ja pidemmittä puheitta taas asiaan.

Ensin alkuun viime blogikirjoitukseni kuvaan oli ilmaantunut kirjoitusvirhe. Siinä luki hyvä tervys, kun piti lukea hyvä terveys. No sattuuhan näitä.  

Toisekseen olen jo jonkin aikaa miettinyt kirjoittavani kannanottoni yhdessä aiemmassa Voi hyvin- lehdessä mainittuun artikkeliin, jonka mukaan kiitollisuuden aiheiden kirjaaminen ja visualisointi eivät ole soveliaita skitsofreenikolle. Itse olen toista mieltä, koska kuten tekin lukijani olette huomanneet, että kirjoitusasuni on vaihtunut vointini mukaan. En siis itsekään suosi vain yhtä kirjoitusasua, kun vointi kehittyy jatkuvasti. Jos siis se on ollut jutun ongelma, on jutussa haastateltu henkilö vielä visualisoinnin opetteluvaiheessa. Mutta tämä tästä.

Kuten jo viime kirjoituksessani mainitsin, olen kiinnostunut kuuntelemaan välillä podcasteja. Blogini sivupalkista löytyy suosittelemani podcastjaksot listana.

Mutta nyt päästään sitten taas vointiini ja nykyiseen päiväkirjani kirjoitusasuun, jota käytin välillä terveenä ollessani ja jonka keksin uudestaan pitäessäni lyhyen esitelmän vertaiskahvilassa aiheesta "Visualisointi". Olen aiemmin saanut kokea asioita ja tilanteita ajatuksella "Olisipa kiva kokea". Löysin itseni mm. opiskelemasta liiketaloutta ja hoitoalaa ja töistä Tampereen Sokokselta.

Nykyisellä "Olisipa kiva kokea" ajatuksella on tullut listailtua asioita ja toiveita, joita haluan saavuttaa lyhyellä ja pidemmällä tähtäimellä ja niistä valittua neljä pääkohtaa, joihin kiinnittää huomiota. Siihen rinnalle olen kirjaillut kunkin kohdan kohdalle muita tavoitteita, joiden kuvittelisin ruokkivan päätavoitetta ja niitä olen käsitellyt liittäessäni niihin tunteet ilon, onnen ja rakkauden, eli kuvittelisin tuntevani ilon, onnen ja rakkauden tunteet kun olen niiden muiden tavoitteiden ja asioiden kanssa tekemisissä.

Alkuun on ollut tunne, että kroppa ja aivot hankaa vastaan, mutta mitä enemmän niitä päätavoitteita ruokkivia ajatuksia ja toiveita on kirjaillut, sitä mukavammaksi olo on tuntunut ja koko ajan tulee vähemmän kiinnitettyä huomiota kropan ongelmakohtiin ja taudin oireisiin, koska mietin edeltäpäin kännykkääni eri päivien päätavoitteita ruokkivia asioita ja toiveita ja kirjailen ne sitä mukaa kun olen suunnitellut niistä kirjoittavani ja otan niiden toteutumiset vastaan sitä mukaa kun niitä tapahtuu.

Olen suunnitellut etukäteen mm. askereitani tuleville päiville, kavereiden kanssa näkemisiä ja tv- ohjelmien katseluja ja lehtien lukemista. Näin tehden odotan pääsyäni omaan kotiini, koska olen ollut jokusen viikon vanhempieni luona heidän vuokralaisen asunnossa tehdyn remontin takia ja arjen alkamista. Mutta tässä kuulumisiani tällä kertaa.

torstai 13. helmikuuta 2020

Helmikuisia terveisiä

Hei taas blogini lukijat ja kuten aiemmin siirryn heti miten asiaan.

Viime kerran jälkeen olen taas muokannut päiväkirjan kirjoitusasua ja sisältöä toimivammaksi ja nyt tuntuu, että se voisi olla hyvä ja toimiva pidemmällä tähtäimellä. Ensinnäkin kirjailen viikolla mielihyvää tuottavia asioita ja ajatuksia kännykkäni muistiin josta kirjailen kerran viikossa tärkeimmät ja toimivimmat kiitollisuuspäiväkirjaani. Niin ikään kirjailen myös kerran viikossa lyhyen ja pidemmän tähtäimen suunnitelmia kerran viikossa kiitollisuuspäiväkirjaan ja muut päivät kirjailen päiväkirjaani miten elän ja toimin kun unelmani ovat täyttyneet. Vaikka olen tällä tavalla toiminut vasta alle 2 viikkoa, olen huomannut miten helppo minun on päästää irti jo kirjailtujen toiveiden hallitsemisesta ja sairauteni oireiden ajattelusta. Huomaan luottavani koko ajan enemmän siihen että elämä kantaa.

Viime aikoina mielihyvää minulle on tuottaneet mm. podcast- jaksojen kuuntelu Spotifyssa, ystävyyssuhteet, kahvi, Kauniiden ja rohkeiden seuraaminen, musiikin kuuntelu, kiitollisuuspäiväkirjani kirjoittaminen ja eri asioiden lopputuloksien miettiminen.

Tämä kirjoitustyyli on auttanut minua miettimään myös mitä toivon missäkin vaiheessa ja nauttimaan mielihyvää tuottavista asioista ilman suorittamalla suorittamista, vaan pelkästään nauttimalla niistä. ...Ja vaikka harrastan tätä toista viikkoa olen huomannut tämän vaikuttaneen yöuniini ja päivittäiseen jaksamiseeni. Mitä muuta voisin näin ystävänpäivän lähettyvillä toivoa. Hyvää ystävänpäivää blogini lukijat.

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Uuden vuoden terveisiä

Tervehdys taas blogini lukijat. Ja taas pidemmittä selvittelyittä asiaan.

Olen tänä vuonna päättänyt lopettaa unelmien toteutumisen jojoilun ja aikatauluttanut unelmieni ja asioiden toteutumisen tälle vuodelle. Tulin aloittaneeksi unesta, koska siinä on ollut suoraan sanottuna jojoilun paikka ja vaikka vuosi on alussa, olen huomannut saavani illalla aiempaa paremmin unen päästä kiinni ja nukkuvani hyvin kun ajatukset eivät kierrä niissä asioissa mitkä eivät toimi. 

Koska vuosi on aluillaan monesta asiasta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa, mutta pari muuta mainittavaa kohtaa ovat paino, hengitys ja tilattujen lehtien lukeminen. Jos paino on joillekin muillekin lukijoilleni ongelma, on se myös minulle. Jokunen kilo pitäisi saada tippumaan että mahtuu vanhoihin vaatteisiin ja sen asian toteuttamiseksi olen kirjaillut päiväkirjaani mitä tulisin syöneeksi pudottaessani painoa.

Haluaisin myös edelleen laulaa, mutta sairastumiseni ansiosta hengitykseni on pinnallista. Pitäisi oppia uudestaan hengittämään syvään ja rauhallisesti jotta voin opetella taas palleahengityksen. Olen aiemmin huomannut että kun hallitsee palleahengityksen on helppoa mm. tehdä hölkkä-,kävelylenkkejä kun ei tule hengitettyä miten sattuu ja samalla pystyy pitämään tietyn kävely- ja juoksutahdin.

Pidin myös tärkeänä listata tilaamani lehdet jotta viihdyn edelleen niiden parissa ja että ne tulee luettua. Ja mitä tervehtymiseen tulee, niin haen tällä kokonaisvaltaista tasaista tervehtymistä, en hetkittäisiä onnistumisen hetkiä. Alku on ollut lupaava ja päiväkirjaa on ollut mukava kirjoittaa, mutta kroppa ei ole vielä täysin ollut ajantasalla tästä aikataulutetusta asioiden ja unelmien saavuttamisesta, vaan muutamia huonoja hetkiäkin on mahtunut tähän alkuun, mutta koska tämä tuntuu itsestä hyvältä jatkan asioiden ja unelmien aikataulutusta koska uskon sen todellakin lisäävän kokonaisvaltaista tervehtymistäni.