Tervehdys taas blogini lukijat. Ja asiaan.
Viime blogikirjoituksen jälkeen olen taas muokannut päiväkirjaani niin, että kirjailen nykyään niin pidemmän tähtäimen suunnitelmia, kuin myös rinnalla päivärutiineitani heräämisestäni päivävaatteiden pukemiseen ja jokaisella kirjoituskerralla lisään siihen asian miten toteutan ja ruokin niin pidemmän kuin lyhyenkin tähtäimen tavoitteita ja suunnitelmia. Olen huomannut miten se opettaa aivoille uuden tavan käsitellä tavoitteita ja unelmia kun sairauden aiheuttama asioiden suorittamalla suorittaminen vähenee entisestään.
Samalla päivän aikana tulee tehtyä muutakin kuin kirjoitettua päiväkirjaa ja päivän aikana tekemistä askareista oppii nauttimaan aiempaa enemmän. Tässä kuva treenivälineistä joiden kanssa tulee työskenneltyä aina vanhempieni luona ollessa nyt tänä korona- aikana kun päiväryhmät eivät toimi. En kuitenkaan ole kauhean harmissani asiasta, koska voin tällä hetkellä miettiä ja suunnitella mitä haluan tehdä nyt ja kun koronasulkuja avataan.
Kuten sanoin, niin nykyinen kirjoitustyyli auttaa käsittelemään tavoitteita ja unelmia, mutta myös kääntämään hetkelliset harmitukset voimavaroiksi. Ja vaikka asioiden käsittely tuleekin aloitettua joidenkin kohdalta uudestaan ruohonjuuritasolta sitä oppii nauttimaan monesta asiasta isommin. Mutta nyt tässä taitaa olla kaikki tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti