Linkkejä Internet sivuille


Jaa tämä blogi eteenpäin
Share this blog ahead

tiistai 10. lokakuuta 2023

Lokakuun kuulumisiani

 Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan vaikka tuleekin pienellä viiveellä.

Olen edelleen huomannut että työtoiminta on osoittautunut hyväksi asiaksi täyttämään alkuviikon päiviä ja kuten jotkut ovat huomanneet ketjuviesteistäni X:ssä ne ovat pitäneet sisällään monenlaista toimintaa joista lähes kaikista olen tykännyt. Olen myös huomannut niiden kehittävän intuitiotani ja kykyäni valikoida tämänhetkisiä tavoitteita järkevyyden ja sen mukaan mitä pidän tärkeänä. Olen myös huomannut perustelevani joitakin tiettyjä ostoksia ja asioita itselleni aiempaa enemmän. 

Näiden lisäksi minulla on käsillä yhden paheen vähentäminen, nimittäin Veikkauksen pelit. Minulla on tätä kuukautta koskien sopimus yhden ystäväni kanssa että hän on polttamatta ja minä pelaamatta Veikkauksen peliautomaatteja. Hyvin on sopimukset pitäneet kummankin osalta, koska itsellä on päivällä tiettyyn kellon aikaan kahviaika josta olen pitänyt kiinni, eli jos olen ennen sitä kaupassa, niin olen tiettynä kellon aikana asunnollani ja juon kahvia ennen muita askareita.

Ja kuten kuvakoosteesta taas huomaa, minulle on menneenä kuukautena olleet tärkeitä asioita jalkahoito, ambient- musiikki ja hyvän mielen kortit. Viimekertainen jalkahoitokin meni mukavasti kun olen päiväkirjani merkinnöissä keskittänyt ajatukseni siihen että jalkani alkaa voimaan aiempaa paremmin ja niin ne ovat alkaneetkin. Toisena asiana on ollut paino joka on 8 viikossa laskenut 4kg. 

Hyvän mielen kortteja katson nykyään kerran viikossa ja se on osoittautunut hyväksi tahdiksi. Samalla on ollut mahdollista miettiä useana päivänä korttien sanomaa ja toimia sen mukaan mikä on itselle ollut hyväksi. Ambient- musiikki on kuitenkin soinut päivittäin vaikka yritin jossain vaiheessa lisätä yhdelle soittolistalleni myös muutakin kuunneltavaa. Mutta tässä on kuulumiseni tällä erää. 

sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Syyskuun kuulumisiani

 Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan. 

Kuten useimmat teistä lukijoista tietää, olen tällä hetkellä työtoiminnassa työvalmennussäätiöllä ja olen tykännyt. Senpä takia tätä blogikirjoitustani siivittää pääsääntöisesti työtoimintapäivät.

Ensinnäkin sen ajan kun olen ollut kotonani ennen töitä ja töiden jälkeen olen tykännyt kuunnella ambient- musiikkia, koska samalla kun se auttaa pääsemään lopuista taudin oireista kiireineen kaikkineen, se on auttanut minua vastaanottamaan isompia tavoitteita ja unelmiani pienin askelin. Tästä esimerkkinä se, että hengitän nykyään aiempaa tasaisemmin ilman lisälyöntejä.

Toisena juttuna olen lukenut useita kertoja peräkkäin Rhonda Byrnen kirjaa Voima. Olen sitä mieltä, että se on mahdollistanut tavoitteiden ja unelmieni etenemisen, kuin myös pari kertaa viikossa tekemäni korttien katsomiset. Isompana juttuna kaikessa asioiden etenemisessä on varmasti ollut kuitenkin myös mieluisa ryhmä työvalmennussäätiöllä, jossa päivät ovat pitäneet sisällään erilaisia aktiviteetteja venytyksistä kirpputorilla vierailuihin, mutta myös äänikirjan kuuntelemiseen. Tällaiset asiat ovat siivittäneet siis uuden kuukauden alkamiseen.

perjantai 4. elokuuta 2023

Elokuun kuulumisiani

 Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.

Heinäkuu tuli ja meni ja maanantaina alkaa jännittävä koitos, työtoiminta työvalmennussäätiöllä jossa tulen toimimaan vammaisryhmän ryhmänohjaajien avustajana. Jännittää positiivisessa mielessä. Jossain määrin kaikenlaista mukavaakin on mennyt kuukausi pitänyt sisällään. Kuten jalkahoidon jo tutuksi tulleessa Petran Kauneushoitolassa. Isovarpaan kynteni ovat nykyään sen verran paksut, että ne vaativat ammattilaisen hoitoa.

 Seuraavaksi käytössäni ovat edelleen olleet lähes joka päivä nämä Katri Syvärisen tekemät Anna valosi loistaa- kortit, jotka ovat antaneet ajattelemisen aihetta jokaiseen päivään joiden aikana olen niitä käyttänyt. Minulta löytyy myös ne aiemmin ilmestyneet Katri Syvärisen tekemät kortit, mutta ehkä jo uutuuden takia nämä ovat olleet niitä edellisiä aktiivisemmassa käytössä. 

Spotifysta kuuntelussani on viime aikoina ollut niin new age- musiikki kuin myös pop- ja rock musiikkikin, mutta päivät ovat lähteneet käyntiin parhaiten new age- musiikilla. Minä olen ollut ihmisenä se, joka kerää yhdestä lehdestä vähintään 4 lukematonta lehteä ennen kuin lukee ne peräjälkeen kaikki. Olen tästä aiemminkin tainnut mainita ja niiden välissä luen jonkun itselle mieluisan kirjan. 

Ja sitten pari sanaa valitsemastani Aloe vera tuotteesta. Tällä kertaa aromaattisesta suihkugeelistä. Olen tykännyt niistä koska ne hivelevät niin hajuaistia kuin myös tuntuvat mukavilta iholla ilman että ne tuntuvat epämukavilta tai tuoksuvat mitenkään esanssisilta. Sopivat käytettäviksi niin suihkussa kuin myös kylvyissä. Tässäpä nämä kuulumiseni tässä vaiheessa.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2023

Heinäkuun kuulumisiani

 Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.

Kuukausi on taas vaihtunut ja mennyt kuukausi on pitänyt sisällään Salaisuus- elokuvasta opitut kiitollisuusharjoitukset ja sitä mukaa myös sisällöltään monen asian toteutumisen joista tässä muutamat ja valikoidut. Twitteristä löytyy enemmän tämän linkin kautta #hempula83

Ensin alkuun olen lukenut menneen kuukauden aikana kaksi kirjaa joista tässä kuvakoosteessa toinen, Nicolas Barreaun kirja Rakkausromaanin resepti. Toinen taas on Maaret Kallion Inhimillisiä kohtaamisia. Kumpikin johti siihen ajatukseen että kiitollisuusharjoitukset tarvitsee viedä eteenpäin ja siinä ei elokuva eikä kirja voinut auttaa. Siispä käytin syntymäpäivälahjaksi saamani kirjakaupan lahjakortin uusiin Katri Syvärisen tekemiin Anna valosi loistaa kortteihin.

Ne kortit ovat olleet sitten käytössä ensimmäisestä päivästä lähtien ja joka päivä ne ovat antaneet hyviä neuvoja mihin suuntaan vien kiitollisuusharjoituksiani ja mihin asioihin minun pitäisi sinä päivänä kiinnittää huomiota kun olen tehnyt niillä ennustukseni. Ja vaikka ne ovat olleet minulla alle viikon on yhtenä päivänä tullut päivän mietittäväksi asiaksi tehdä lista asioista jotka toimivat juurinani elämässäni ja jotka johdattavat minua toteuttamaan toiveitani ja unelmiani. Niitä miettiessäni olen aina välillä kuunnellut Good vibes2- Spotifylistaani joka sisältää sopivasti new age- musiikkia, mantroja, poppia ja rokkia ja vähän Suomi- iskelmää.

Juhannuksena tuli ostettua taas pussillinen metrilakuja joita tuli karisteltua painostani näillä kahdella kuntoiluliikkeellä jotka tässä kuvakoosteessa näkyy. Tosin on niitä tullut tehtyä ennen juhannustakin joka päivä, ainakin asunnollani mutta juhannuksen jälkeen keksin että niitähän voisi tehdä vanhempieni luonakin koska riittää että niitä tekee yhden sarjan per päivä. Sekin jo pitää aineenvaihdunnan käynnissä. 

Ja sitten tämänkertaiseen käytössäni olevaan Aloe veratuotteeseen, hammasgeeliin. Tilasin niitä reilu kuukausi sitten kaksin kappalein ja olen käyttänyt tuota tuotetta asunollani. Olen tykännyt sen toimivuudesta ja olen tehostanut sen toimivuutta hammaspesun yhteydessä kun olen lisännyt sitä suuhuni samalla kun olen käyttänyt suuvettä. Seuraus on ollut huikea ja minusta tuntuu kuin hammastahnan ja suuveden yhdistelmä pitäisi hampaani aiempaa puhtaampina. Mutta tässä nämä kuulumiseni samalla kun vietän viimeisen lomakuukauden ennen työtoimintaani Työvalmennussäätiöllä.

torstai 1. kesäkuuta 2023

Kesäkuun kuulumisiani

Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.  

Kuukausi on taas vaihtunut ja se on tuonut mukanaan uudet jutut. Ensinnäkin katsoin taas ties kuinka monetta kertaa Salaisuus- elokuvan sillä seurauksella että tein listaa rakastamistani asioista ja muista askareista joita aion saada tehtyä kuukauden aikana vanhempieni luona ja asunnollani, eli yritän tästä lähtien kirjailla päiväkirjaa vain 2 päivänä kuukaudessa ja silloinkin teen listan rakastamistani asioista ja muista askareista joita aion saada kuukauden aikana tehdyksi. Samalla tiettyihin askareisiin tulee rutiini joka toteutuu joka kuukausi. Alku on ollut lupaava mutta vieläkin tulee hetkiä jolloin tekisi mieli listata päivittäin toteutuneita rakastamiani asioita, mutta huomasin aiemmin että ne välivaiheet ovat olleet itseäni suuremmalle voimalle viesti "Tämä asia on toteutunut, siirrytään seuraavaan unelmaan" eli ei hyvä. Tämä nykyinen kirjoitustyyli on osoittautunut hyväksi siinä mielessä, että iltaisin kun käyn läpi onnistumisia on tullut mietittyä myös unelmieni toteutumisten eri vaiheita, eli oltua aidosti kiitollinen siitä, että asiat ovat toteutumassa.

Näiden onnistumisten yhtenä mahdollistajana on toiminut taas new age musiikki. Tällä kertaa Gandalf- artistin siivittämänä. Toki olen välillä kuunnellut tai yrittänyt kuunnella myös pop ja rock musiikkia, mutta vielä on new age musiikki toiminut ja sitä on tullut kuunneltua edelleen päivittäin. 

Ja kun kerroin aiemmin että asiat ovat menneet eteenpäin myös hyvän jalkahoidon voimin, niin on tapahtunut nytkin. Kunhan luotan siihen että kynnet kasvavat kun useimmat asiat tarvitsevat edelleen merkinnän päiväkirjaan toteutuakseen. Kaikki eivät tapahdu automaattisesti. Tällä hetkellä yritän nykyisen päiväkirjani kirjoittamisen avulla pystyä nauttimaan aiempaa enemmän päivittäisistä onnistumisista kiinnittämättä niinkään huomiota enää tautini oireisiin ja tässä mahdollistaa myös omat hetkeni asunnossani jossa tykkään edelleen olla.

Ja tähän loppuun on esittelyssäni magneettiterapiatuotteista tehosydän joka toimii pinnallisten särkykohteiden hoidossa kun sen laittaa vaatteisiin kipukohdan kohdalle. Tätä on tullut kokeiltua myös kasvohieronnassa mutta suosittelen kuitenkin kipukohtien rentouttamiseen. Että näin. Hyvää alkavaa kesää kaikille.

torstai 4. toukokuuta 2023

Toukokuun kuulumisiani

 Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.

Kuukausi on taas vaihtunut ja minä olen elänyt jo melkein kuukauden uuden vuosikymmenen alkua. Uutta vuosikymmentä johon kuuluvat Jlabin kuulokkeet jotka ovat olleet korvissani kaupassa käydessäni ja podcasteja kuunnellessani. Musiikkimakunikin on pysynyt edelleen new agessa, mantramusiikissa ja binauraalisessa musiikissa jota kuvakoostessani oleva Spotifylista edustaa. Syy sen kuuntelemiseen on voinnin pitäminen vakaana tavoitteiden toteutumisen aikana. 

Olen viimeisen viikon aikana kirjaillut taas realistiset tavoitteet kohti suurempaa tavoitetta, hyvinvointivalmentajan opintoja ja pienemmät tavoitteet ja niiden kanssa puuhailu mahdollistaa sen että olen ja tulen olemaan aiempaa valmiimpi noihin opintoihin ja sen työn harjoittamiseen oman osaamiseni ja harjaantumiseni kautta. Tässä haasteita asettaa ainakin omassa voinnissa 10% osuus taudin hallitsevuudesta eli taudista on jäljellä enää tuo prosentti joka yrittää hallita elämääni ja sitä mitä minun pitäisi tehdä ja saada aikaan, mutta koska olen kirjaillut tavoitteeni ylös omiksi tiedostoiksi tietokoneella niin hyvinvointivalmentajan opinnot johtavat päivittäin harjoittamani askareet.

Motivaatiota ja jaksamista elää päivä kerrallaan tuovat taas oma aikani asunnollani ja kirja- ja lehtilukutavoitteet joita lukea ja joista tässä taas yksi esimerkki, Cathy Kellyn kirja Mitä nainen haluaa. Tämä on yksi niistä kirjoista tältä kirjailijalta joita tykkään lukea ja joka vie elämässä eteenpäin. Tässä tapauksessa toimi niiden asioiden listaamisessa joita haluan tehdä ja kokea matkallani kohti tulevia opintojani.

Ja lopuksi tuote-esittelyssäni nokkosen ja aloe veran makuinen geelijuoma jonka mausta pidän todella paljon. Niin ja joka vahvistaa immuunijärjestelmää ja pitää kehon omat prosessit tasapainossa. Tämä on yksinkertaisesti hyvä tuote.