Linkkejä Internet sivuille


Jaa tämä blogi eteenpäin
Share this blog ahead

tiistai 1. joulukuuta 2020

Joulukuun kuulumisiani

 Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.

Viime kirjoitukseni jälkeen päätin taas laittaa päiväkirjani kirjoitusasun uuteen uskoon, koska minusta tuntui siltä, että pakotin mieltäni ja ajatustani tuntemaan positiivisuutta kaikkea kohtaan. Se ei toiminut. Tuolloin huomasin, että käänteispsykologia toimi asioiden totetutumisessa paremmin. Siispä kirjoitusasu "En kai minä vaan nauti siitä ja tästä asiasta" tuntui toimivammalta. Se mahdollisti asioiden ja tunteiden tuntemisen omana itsenään.

 Tuloksia tuli huomattua jo muutaman päivän aikana. Yhtenä suurimmista huomioista tuli siinä, että tauti ei ehdottanut äänien kuulemista, vaan pystyin keskittymään arjen miettimiseen ja toteuttamiseen minunnäköisenä. Myös unirytmini on parantunut.

Muita huomioitani on ollut siinä, että jo aiemmin mainitsemani lukemattomien lehtien lukeminen on aktiivistunut. Minulla on tietty järjestys missä luen lukemattomat lehdet. Sen lisäksi olen miettinyt ja toteuttanut eri askareita asunnollani. Lähinnä siivoiluja.

Suoraan sanottuna olen aiempaa enemmän elämäni herrana ja vointini on sen mukainen. Siitä muistutuksena ja aikaansaannoksena taas viime kuulta kerätty kuvakollaasi tälle kuulle joka jatkaa itseni motivoimista eteenpäin. Mutta tässäpä nämä kuulumiset ja hyvää joulunalusaikaa teille kaikille blogini lukijat.

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Marraskuun kuulumiseni

 Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.

Väliaikatavoitteita olen edelleen itselleni asettanut päätavoitteeni hoitoalan opintojen rinnalla. Suoraan sanottuna olen kirjaillut niitä tavoitteita ja asioita, joiden tekemisestä nautin tällä hetkellä ja mitä haluan lähitulevaisuudessa tehdä ja saada aikaan. Näin toimimalla olen saanut päivärytmiini muutakin tekemistä kuin päiväkirjan kirjoittamisen. 

Tällä hetkellä on lehtiä tullut luettua sen mitä tv:n katsomisen jälkeen on tullut maltettua ennen unen saantia, liikkumisessa olen kiinnittänyt enemmän huomiota hengitystekniikkaan ja tehtyä pakolliset kaupassa käynnit kävellen, että olen saanut raitista ilmaa ja olen viikon sisällä innostunut kuuntelemaan taas podcasteja. 

Olen myös keksinyt aloittaa tehdä kuukausittaisista itselle tärkeistä asioista kuvakollaaseja joista saatan ens vuoden lopulla tehdä itselleni seinä- tai laukkukalenterin. Tässä tämän kuun kuvakollaasi.

Hyvin menee vaikka välillä päiväkirjaa kirjoittaessa tauti ilmoittaakin itsestään. Suoraan sanottuna olo tuntuu siltä kuin se oli ennen psykoosin puhkeamista, paitsi että en kuule ääniä. Tervehtyminen kuitenkin voittaa koko ajan oloa, jolloin en enää pelkää kirjoittamisen aikana sitä että tauti ilmaisee itseään. Tästä on hyvä jatkaa.

maanantai 5. lokakuuta 2020

Lokakuun alkuja kaikille

 Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.

Olen noin kuukausi sitten asettanut itselleni tavoitteeksi mielenterveys- ja päihdetyön osa-alueen täydennysopinnot ja kirjaillut itselleni välitavoitteita joita aion suorittaa ennen niitä opintoja. Yhtenä asiana on ollut lukea lukemattomia lehtiä ennen viihteellisiä, jännäri- ym. kirjoja. Toisena on päästä hyvään unirytmiin kiinni ja herätä aamulla normaaliaamuina kello 8:30 ja piikkiaamuina kello 6:30. Alku on ollut ihan hyvää ja tasaista ja vointikin pysynyt edelleen tasaisena.

 Lehtiä on tullut luettua aktiivisesti ja musiikkia kuunneltua samalla kun olen kirjaillut päiväkirjaa. Suoraan sanottuna musiikkityylit on välillä vaihtunut, mutta pääasiassa on tullut kuunneltua new agea ja klassista musiikkia. Myös sauvakävelylenkkejä on joitakin tullut tehtyä.

Yhtä kaikki. Olen kirjaillut niitä tavoitteita jotka tuottavat ilon, onnellisuuden ja rakkauden tunteita ja nukkuessa tuudittanut itseni uneen käymällä mielessäni tuttuja iloisia lauluja koska lukemissani lehdissä on paljon tietoa terveydestä, hyvinvoinnista ja urheilulajeista, joiden sulattamiseen menee aikaa, eikä iltamyöhä ole paras ajankohta siihen. 

Vointi paranee sykleittäin ja kun toistaa samoja asioita, alkaa rutiinit löytymään. Ajatus ja mielenliikkeetkin ovat kehittyneet aiempaa nopeammin kun on tavoite jota kohti mennä. Eipä tässä tämän enempää ole. Hyvin menee, mutta menköön.

tiistai 1. syyskuuta 2020

Syyskuun alkuja kaikille

 Mukavaa syyskuun alkua kaikille ja pidemmittä selittelyittä taas asiaan.

Olen edelleen jatkanut sopivan kirjoitusasun etsimistä kirjaten asiat jotka tuottavat minulle iloa, onnellisuutta ja rakkautta ja tällä hetkellä tuntuu siltä että sellainen on löytynyt. Viime kerralla jäi kertomatta se, että olen alkanut lisäämään kirjoitukseni loppuun lausekkeen jonka mukaan asiat ovat tapahtuneet unelmieni eri viikon päivinä. Sitä käyttämällä olen voinut taas leikitellä sopivan kirjoitusasun löytymisen kanssa. 

Nykyään kirjailen ja kiitän kuin eläisin tavoittelemani asian kanssa. Kirjailin niitä aiemminkin, mutta en lisännyt silloiseen kirjoitusasuun että tuntisin ilon, onnellisuuden ja rakkauden tunteita kirjoittamaani asiaa kohtaan. Tosin en ole tätäkään kirjoitustyyliä käyttänyt vielä kun kahden asian kohdalla, mutta alku on taas ollut lupaava. Esimerkiksi aiemmin aiemmin tein sauvakävelylenkkejä pakkolaihdutus mielessä, nykyään teen sitä tervehtyäkseni ja saadakseni ideoita päiväkirjani kirjoitukseen.

Muutenkin asiat ovat edelleen menossa parempaan päin ja aiemman asioiden suunnittelun lisäksi pystyn nykyään jossain määrin myös ymmärtämään toisten ideoita eri asioiden suhteen vaikka oma ideointi niiden toteutuksen suhteen jäisi sanomatta. No yhdelle kaverilleni kuitenkin sanoin ideaksi tupakoinnin lopettamisen suhteen, että hän voisi keksiä jotain mielekästä toimintaa elämäänsä joka veisi ajatukset tupakoinnista pois. Mutta tässä nämä ajatukset ja kuulumiset tällä kertaa.

tiistai 11. elokuuta 2020

Elokuiset terveiset

 Tervehdys taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.

Viime kerralla kirjailin iloa ja onnellisuutta tuottavia asioita, pian sen jälkeen lisäsin niihin myös rakkautta tuottavat asiat. Niitä kaikkia kolmea tuottavien asioiden kirjaaminen on antanut minulle mahdollisuuden leikkiä kirjoitusasun kanssa useamman kerran. Kaikkia kolmea, eli iloa, onnellisuutta ja rakkauden tunteita tuottavat asiat ja niiden kirjaaminen on parantanut päivä päivältä vointiani edelleen niin, että olen pystynyt suunnittelemaan elämääni viikko toisensa jälkeen etukäteen ja keskittymään muistettaviin asioihin. 

Niiden lisäksi olen pystynyt miettimään ja suunnittelemaan toiveitani keskittyen yhteen toiveen käsittelyyn kerralla ja nykyisessä päiväkirjani kirjoitusasussa edellinen toive ruokkii käsillä olevan toiveen toteutumista. ...Ja vointini parantuessa minun on ollut helpompi suunnitella myös terveyteeni liittyviä asioita, kuten miettiä millä viikolla mikin toimenpide käy itselle parhaiten, kun elämässäni tapahtuu muutakin.

Kaikenkaikkiaan vointini on parantunut aiemmasta taas melkoisesti ja se auttaa tekemään niitä asioita joista tykkää ja tekemään myös niitäkin asioita, joista ei aina tykkää ja jotka vaikuttavat vastenmielisiltä. Myös on ollut helpompi suunnitella mille puhelinmyyjien tarjoamille asioille on voinut sanoa kyllä ja mille ei. Hyvin siis menee edelleen.

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Hyvää kuukauden vaihdetta

Tervehdys taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.

Viime kirjoituksen jälkeen olen antanut päivärytmin ruokkia toiveiden toteutumista, tai toisin sanoen toiveiden toteutuminen on tapahtunut jollain tasolla edelleen automaattiohjauksella. Vasta viikon sisällä olen alkanut kirjaamaan asioita jotka tuottavat ilon ja onnellisuuden tunteita. 

Koko ajan on siis tullut lähennyttyä tilaa, jossa pystyn tuntemaan hyvää oloa nimeämistäni iloa ja onnellisuutta tuottavista asioista. Tänä aikana olo on alkanut muistuttamaan terveen ihmisen olotilaa johon tautikaan ei enää kauppaa oireitaan.

Nyt kun unelmia ruokkii päivärytmin askareiden tilalla hyvää oloa tuottavat asiat, on helpompi kirjata useamman toiveen toteutumisesta kuin kiinnittyä muutamaan toiveeseen kirjaamalla niista mitä niiden kanssa tekee ilman positiivisia tunteita tekovaiheita kohtaan. 

Myönnän olleeni hyvä kirjaamaan toiveeni ylös, niihin liittyvä tunteiden tunteminen on tullut jälkijunassa. Tästä on hyvä jatkaa.