Linkkejä Internet sivuille


Jaa tämä blogi eteenpäin
Share this blog ahead

tiistai 10. joulukuuta 2019

Jouluisia terveisiä

Hei taas blogini lukijat. Ja taas pidemmittä selittelyittä asiaan.

Vointini on taas osoittautunut parempaan päin ja vointini ja ajatuksista kiinni pitäen olen taas muokannut kirjoitusasua päiväkirjaani. Viimeisin noin viikon käytössä ollut kirjoitusasu pitää sisällään sen miten kuvittelisin toiveideni olevan toteutunut jo pidemmän aikaa. Samalla se virkistää aivoja, kehittää muistia ja keskittymiskykyä entisestään. Joitakin asioita on jo näin kirjaillessa tapahtunut. Esim. olen muutamana päivänä kiinnittänyt aineenvaihduntaani tarkempaa huomiota tekemällä sauvakävelylenkkejä kun olen aiemmin tullut mässäilleeksi illalla.

Pakko myöntää että tämä nykyinen kirjoitusasu tuntuu tällä hetkellä hyvältä ja olen joutunut miettimään nyt tarkemmin miten haluan asioideni olevan ja menevän. Mitä asioita pidän tällä hetkellä tärkeinä ja mitä toteuttaa myöhemmin. Yhden unelmani toteutin jo marraskuussa, nimittäin ostin näitä kuvassa näkyviä suklaita, joita söin viimeksi lapsena. 

Sen lisäksi olen käyttänyt aika aktiivisesti Instagramia, koska keksin miten muut käyttäjät ovat saaneet kuvansa päälle toisen kuvan, tai siis miten kuvat lisätään muutaman sekunnin tarinoiksi näkymään. Tästä pääsette profiiliini https://www.instagram.com/hempula83/

Eipä tässä ole enää muuta lisättävää kun toivottaa teille kaikille blogini lukijoille oikein hyvää ja rauhallista joulua.

tiistai 5. marraskuuta 2019

Loppusyksyn ajatuksia voinnistani

Hei taas blogini lukijat. Ja kuten aiemminkin on tullut todettua, siirryn pidemmittä selityksittä asiaan.

Olen nyt noin kahden viikon aikana suunnitellut päiviäni etukäteen unelmina ja näin miettinyt askareiden tekemistä voimavarojeni mukaan sillä seurauksella, että olen nukkunut aiempaa paremmin. Tosin ylösnousemisen kanssa on vielä tekemistä. Sen lisäksi olen kirjaillut toiveitani ylös ja kirjaillut siitä miten teen ja toimin kun unelmani ovat toteutuneet.

Alku on ollut näissä kirjoituksissa helppo ja tulostakin on tullut. On tullut imuroitua ja pestyä wc-pönttö ja lavuaari omassa asunnossa ja imuroitua laukkuhylly, kirjahylly ja takka vanhempieni luona. Olenpahan oppinut miettimään minkä verran nykyiset voimavarat antavat myöten kun tekee siivoja ja lukee lehteä. Olen nimittäin kirjoittanut päivittäisiin tavoitteisiini myös palkintoja hyvin tehdyistä siivouksista. Ne myös unelmina.

Ensimmäinen viikko on mennyt hyvin, mutta jo nyt toisella tauti on ilmoittanut olemassaolostaan pystymättä muuttamaan tilannetta mitenkään. Ajatuksen juoksukin on välillä automaattiohjauksella, mutta kaiken kaikkiaan tämä kirjoitustyyli on sopinut minulle ja luonut tasaista vauhtia ja rytmiä toipumiselleni. Tästä on hyvä jatkaa ja valmentautua uusiin koitoksiin.

tiistai 8. lokakuuta 2019

Syksyisiä ajatuksia

Nyt on taas kuukausi aikaa viimeisestä kirjoituksesta ja ajattelin, että olisi taas aika kirjailla tämän hetkisiä ajatuksiani. ...Ja taas pidemmittä selityksittä asiaan.

Viime kerralla kerroin pystyväni valitsemaan kirjoitustyylin jolla kirjoitan päiväkirjaani. Pystyn siihen edelleen, vaikka välillä sairaus ilmoittaakin itsestään, että saisin valita joko tervehtymisen/ päiväkirjan kirjoittamisen ja sairauden/ epätasaisen tervehtymisen väliltä. Valintani on aina ollut helppo, tervehtyminen/ päiväkirjan kirjoittaminen.

Tosin nyt olen käyttänyt kahta kirjoitustyyliä päiväkirjani kirjoittamisessa, listaamalla niitä ominaisuuksia, joita toisissa ihailen ja niitä asioita elämässäni joista voin olla kiitollinen ja niitä unelmia, joita haluan saavuttaa. Myös nämä ovat rauhoittaneet mieltäni kun tietyille asioille voi edelleen antaa aikaa tapahtua, eikä kaiken tarvitse tapahtua tässä ja nyt. Nämä kirjoitustyylit ovat tuoneet elämääni parin tutun ihmisen kohtaamisen, jos jotain pitää nimetä saavutetuiksi asioiksi. 

Muu elämä alkaa myös löytää paikkansa elämässäni. Arkirutiinit on tiedossa, ihmisiä tulee tavattua muistiyhdistyksen vertaiskahvilassa, halutessa käytyä edelleen pelaamassa korttia ja muuna aikana asunnollani tulee kirjailtua kännykän muistiin asioita joita toisissa arvostaa ja joita haluaa tässä elämän vaiheessa elämäänsä josta ne on helppo muokata päiväkirjan sivuille, päiväkirjan kirjoittamiseen riittää nykyään kaksi sivua tekstiä, telkkarista tulee katsottua tietyt ohjelmat ja ennen nukkumaan menoa luen tällä hetkellä tilaamiani lehtiä. Tarkoitus on alkaa lukemaan kirjoja lehtien lukemisen lisäksi. Vanhempieni luona tulee päiväkirjan kirjoittamisen välillä pidettyä enemmän taukoja kahvia juoden ja kaupassa käyden. Joskus tulee lähdettyä äidin kanssa Jämsään asioille. Asiat ovat siis edelleen löytämässä paikkaansa myös minunkin elämässä.

tiistai 3. syyskuuta 2019

Alkusyksyn ajatuksia

Nyt tuli taas hetki jakaa ajatuksia ja pidemmittä selityksittä taas asiaan.

Viime kirjoitus antoi vinkkiä kirjoittaa päiväkirjaani eri tavoin, nyt kerron minkä tavan minä valitsin. Vähän edellisen blogikirjoituksen jälkeen noin reilu kaksi viikkoa sitten tulin aloittamaan tai siis valitsemaan asioiden ja unelmien läpi käynnin päivittäisessä päiväkirjaan kirjoittamisessani, eli niin kuin Rhonda Byrnen kirjat neuvovat kirjoitan ensin tavoitteeni ja määritän ajan missä ajassa toivon unelmani ja tavoitteeni toteutuvan ja seuraavilla kerroilla kirjoitan millaista on elää ja olla kuin toive olisi jo toteutunut.

Tämä on auttanut minua jo saavuttamaan joitakin asioita ja unelmiani, kuten sen että hengitykseni on aiempaa tasaisempi, jalkani aiempaa terveemmät ja ongelmavarpaankynteni on alkanut kasvaa normaalisti. Unelmieni ja tavoitteiden lisäksi olen pikku hiljaa kirjaillut rinnalla niitä asioita joiden tekemisestä nautin, jolloin unelmien ja tavoitteiden toteutumisesta panikointi jää mahdollisimman pieneen. Näiden kirjoitusten lisäksi olen pitänyt sen periaatteen, että lähetän tutuille ja tuntemattomille päiväkirjani kautta hyvän elämän toivotuksia, kiitän ottamistani askeleista ja suunnittelen elämääni eteenpäin. 

Olen jo useamman unelmani kirjannut ylös ja käynyt läpi sen mitä teen toteutuneen unelmani kanssa. Joitakin kertoja tauti on yrittänyt saada vallan, mutta jatkamalla tätä kirjoitusprosessia olen huomannut sen olevan taudin oireita vahvempi, jolloin olen irtaantunut hetki toisensa perään taudin aiheuttamasta automaattisesta ohjauksesta. Olen siis huomannut aiemman kolme askelta ja stoppi ja seuraavien askelten jatkuvan jos jatkuvat- jääneet taka-alalle. Olen myös nukkunut aiempaa paremmin nykyisen päiväkirjan kirjoittamisen myötä. Olen huomannut nykyisen kirjoitustyylini myös aktivoivan aivotoimintaani aiempaa vahvemmin ja pieni erin terästävän myös muistiani. 

Luen myös säännöllisesti edelleen Rhonda Byrnen kirjoja, koska ne antavat minulle lisää vinkkejä kehittää päiväkirjani kirjoittamista. Luen myös säännöllisesti tilaamiani lehtiä, jotka nekin ruokkivat ajatusmaailmaani, mielenkiinnon kohteita ja muistia. Tässäpä siis ne kuulumiset tällä erää.

tiistai 13. elokuuta 2019

Loppukesän ajatuksia

Hei taas blogini lukijat. Ja kuten tapa on, menen pidemmittä selvittelyittä taas asiaan.

Kuten jo viime kertainen kirjoitus antoi suuntaa, pystyn nyt suunnittelemaan elämääni eteenpäin antamalla aikaa eri askareille, mutta myös havainnoimaan ja ajattelemaan mitä tekemällä saan toiveeni toteutumaan. Ja vaikka tämä jälkimmäinen kirjoitustapa onkin vielä alussa, pitää se taudin oireet edelleen aisoissa samalla kun tuottaa hyvää mieltä.

Olo jotenkin rentoutuu kun ei tule panikoitua asioiden tapahtumisen suhteen. Myös arkiaskareiden teko helpottuu, kun ei nykyään tule panikoitua päiväkirjan kirjoittamisen suhteen. Eli pystyn nykyään antamaan itselleni armoa sen suhteen, että joinain päivinä ei tule kirjoitettua niin paljon asioita päiväkirjaan kun yleensä. Eli jos on jotain muuta ohjelmaa kuten mökkeilyä tai muuta yhdessä oloa sukulaisten kanssa, kaupassa käyntiä, sauvakävelyä tai jotain muuta, muu toiminta voittaa. Tykkään nykyään tehdä sauvakävelylenkkejä ollessani vanhempieni luona aina kun sää sallii.

Ja kuten jo mainitsin, pystyn nykyään antamaan aikaa tietyille askareille, suunnittelemaan päivieni tapahtumia, mutta myös miettimään toimintaani mitä tekemällä toivon asioiden ja unelmien tapahtuvan. Se tuntuu antavan minulle toteutumisen hetkiä jolloin pystyn lehtien lukemisen lomassa lukemaan myös kirjoja joita haluan lukea. Nautin siis edelleen minulle tulevien lehtien lukemisesta, mutta pystyn ja uskon pystyväni lukemaan myös kirjoja joita haluan lukea. Ja asiasta toiseen. Tervehtymiseni ansiosta pystyn nykyään käsittelemään sairauteni taustoja ja syitä sairastumiselleni, mutta myös aiemmin tekemiäni valintoja elämässäni. Hyvä suuntani siis jatkuu edelleen.

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Lisää kesäisiä ajatuksia

Tervehdys taas blogini lukijat ja taas pidemmittä puheitta asiaan.

Kuten olen jo varmaan useamman kerran maininnut, olen vointini mukaan muokannut tyyliäni kirjoittaa päiväkirjaani ja kuunneltavaa musiikkia. Niin olen tehnyt myös nytkin, tosin viime kirjoitusten aikana olen vain avannut unelmiani ilman sen tarkempaa punaista lankaa. Vasta viime kirjoitusten jälkeen olen listannut asioita ja unelmia uudestaan sen mukaan mitä haluan elämässäni saavuttaa ujuttaessani kirjoituksiini sen niin kutsutun punaisen langan.

Todellakin olen kirjaillut uudestaan listana asiat joita haluan elämässäni saavuttaa ja vähän sen jälkeen vointini on antanut myöten siinä, että pystyn suunnittelemaan päivieni sisällön listaamalla asioita ylös mitä haluan tehdä ja saavuttaa niiden aikana. Tämä päivien suunnit- teleminen ja toteuttaminen on nykyisellä tavallani uutta, koska en kirjoita otsikkoon mitään tiettyä päivää, vaan suunnittelen mielessäni päivän sisällöt, jotka kirjoitan ylös.
Mitään isoa ja merkittävää tilannetta ja tapahtumaa ei vielä ole tapahtunut, muuta kuin esimerkiksi tämän blogikirjoituksen kirjoittamisen ja ruokailuaikojen järkeistämisen.

Viime aikoina olen päiväkirjan kirjoittamisen lisäksi ajellut nurmikkoa vanhempieni isännöimässä asunto-osakeyhtiössä, lukenut niitä tilaamiani lehtiä, lainannut ja lukenut paria kirjaa ja katsonut telkkaria. Kaiken kaikkiaan vointini on pysynyt hyvänä ja normalisoitunut entisestään. Huonot päivät toteutuvat nykyään huonoja asioita miettiessä, mutta nekään eivät kestä kauan. Nykyään en kiinnitä huomiotani enää tautini oireisiin, joita lisää pari vuotta sitten todettu kilpirauhasen vajaatoiminta vaan unelmien toteutumiseen. Mutta tässäpä nämä terveiseni tällä kertaa.