Linkkejä Internet sivuille


Jaa tämä blogi eteenpäin
Share this blog ahead

tiistai 4. syyskuuta 2018

Vointini paranemisesta

Viime kirjoituksesta on taas aikaa ja useammat teistä lukijoista on varmasti odottanut uusia kuulumisia, joten tässä niitä tulee. Ja pidemmittä selityksittä taas asiaan.

Alkukesän työtoiminta ja työtoiminta ylipäänsä teki minulle sen, että töiden jälkeen olin väsynyt ja nukuin päiväunia. Sen lisäksi minulla oli vielä töiden loppumisen jälkeen kiire toteuttaa unelmiani ja toiveitani, että heinäkuusta alkanut loma auttoi minua nollaamaan kiireitäni. Kesän aikana tulin myös tutustuneeksi muutamaan mieheen, joiden kanssa tulee edelleen lähes päivittäin viesteiltyä.

Kesän aikana tuli myös musiikkityyli taas vaihdettua. Yli 20 omasta Spotify- listasta löytyikin sopivaa musiikkia. Tällä kertaa minulle kelpasi Namasteen musiikkia sisältävä soittolista jota edelleen kuuntelen.

Kesän kiireen nollaus on auttanut minua keskittymään niihin asioihin, joita tykkään tehdä, vaikkakin niitä ei vielä niin kauheasti olekaan. Tilannetta on auttanut myös magnetisoidun veden juonti, joka on auttanut minua vähentämään makean syömistäni, tosin viikonlopuille olen suonut itselleni päiväkahville Kismet- patukoiden nauttimisen.

Täytyy myöntää, että vielä kesän aikana olen pitänyt päivärutiineitani itsestäänselvyyksinä, mutta nyt syksyn alussa niistä on tullut tärkeä osa päivittäistä elämääni. Unirytmin kanssa on vielä ongelmaa, mutta uskon, että kyllä sekin siitä, kun ei stressaa asioita. Nyt syksyn alussa alotin taas sauvakävelylenkit tauon jälkeen, koska aiempi mässäys on tehnyt tehtävänsä ja kuntokin jossain määrin rapistunut. Tavoitteena on aloittaa myös joogaaminen ennen joulua, niin tulee hoidettua kuntoa niin vanhempieni luona kuin asunnollanikin. Mutta tässä taas näitä kuulumisia. Toisen kerran taas lisää.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Miten voin taas pienen tovin jälkeen

Viime kirjoituksestani on aikaa joten on taas aika kirjoitella voinnistani ja suunnitelmistani. Ja pidemmittä selityksittä asiaan.

Kirjailen edelleen kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjaani, koska olen edelleen huomannut sen parantavan keskittymiskykyäni ja muistiani, mutta myös päivittäistä vointiani. Nykyään siihen tulee kirjailtua päivittäiset toimet joista olla kiitollinen, kuin myös tulevat toiveet. Vointini paraneminen on myös mahdollistanut sen, että väliin tulee kuunneltua myös rokkia ja iskelmää samalla kun kirjailen päiväkirjaani aiemman new age tyylisen musiikin lisäksi. Keskittymiskykyni paranemisen huomaan mm. siinä, että minun on nykyään helpompi suunnitella tulevaa ja muistini siinä, että toteutan aiempaa useammin suunnitelmiani.

Vointiani on avittanut myös jatkuva magneettiterapiakorujen käyttö, joiden käyttö lisää verenkierron aktivoinnin lisäksi mielihyvähormonia. Olen aiempaa tyytyväisempi tekemisiini ja suunnitelmiini ja nautin aiempaa enemmän uusien toiveiden ja tavoitteiden suunnittelusta. Näin huomaan myös vointini paranevan viikottain.

Ja mitä muuhun elämääni tulee, niin näillä näkymin pääsen mahdollisesti syksyllä askelta lähemmäksi lempityötäni hoitoalalla; pääsen vetämään kiitollisuusryhmää mielenterveyskuntoutujille ja yksinäisille. Tämä on lähempänä työtäni mielenterveyspuolella johon olen jo hoitoalan opintojeni aikaan tähdännyt, tosin olen kokenut nyt kevään aikana, että se ei toteudu työtoiminnan kautta, jonka olen kokenut painottuvan vammaisiin ja vanhuksiin ja heidän parissa toimimiseen. Syksyllä on tarkoitus vaihtaa kuvioita ja ryhmän ohjaamisen lisäksi on tarkoitus painottaa oma toiminta taudista lähempään kuntoutumiseen mielenterveyskeskuksen päivätoiminnassa ja muistiyhdistyksen tapaamisissa käymällä. Ja mitä muihin aktiviteetteihin tulee, niin jatkan varmasti lenkkeilyä yhden naispuolisen ihmisen kanssa ja kahvittelua toisen naispuolisen ihmisen kanssa, joihin tutustuin mielenterveyskeskuksen päivätoiminnan kautta. Mutta tässä tätä tarinaa tällä kertaa.

tiistai 28. marraskuuta 2017

Lisää yhteenvetoa voinnistani

Viime kirjoituksesta on aikaa, joten yritän kirjoittaa tässä taas tiivistä tekstiä voinnistani. Ja pidemmittä puheitta asiaan.

Olen edelleen kirjoitellut kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjaa päivittäin ja huomannut sen kirjoittamisen edes auttavan vointiani entisestään. Ensinnäkin viime kirjoituksen jälkeen olen huomannut ajatusteni toimivan automaattiohjauksella, johon olen huomannut kirjoittamisen auttavan. Minun on tällä hetkellä jollain tasolla helpompi suunnitella ja toteuttaa joitakin päivittäisiä askareita, vaikka toisinaan ne tapahtuvatkin suunnittelematta. Myös musiikin kuuntelu näyttelee pääosaa vointini paranemisessa. Kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjani kirjoitusasu on kuitenkin muuttunut vointini mukaan ja nyt olen kiinnittänyt huomioni kirjoitukseni kautta asioiden tuntemiseen.

Olen edelleen työtoiminnassa, jossa kokoonpano ja pakkauspuoli on vaihtunut vammaisten päivätoiminnassa avustamiseen. Olen huomannut työnteon motivoivan minua parantumisessani entuudestaan, jota teen tällä hetkellä kolmena päivänä viikossa aiemman kahden tilalla. Jotkut päivärutiinit etsivät kuitenkin aikaa ja toteutusta.

Työnteon lisäksi käyn edelleen säännöllisesti Mielenterveystoiminnan päiväkeskuksessa ja mielenterveysyhdistyksen viikkotapaamisissa, jossa yksi suosikkipuuhani on Skipbon pelaaminen. Korttia tulee edelleen pelattua myös naapurirapun rouvan kanssa. Paranemaan päin ollaan siis menossa.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Yhteenvetoa voinnistani

Päästessäni osastolta luulin jaksavani yhtä ja toista, oloni oli varsin rauhaton. Sen lisäksi kiinnitin liiaksikin huomiota sairauteni vaiheisiin. Osastolla ollessani pidin oloani parantavaa kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjaa, jota jatkoin kuntoutuessani kotona.

Päiväkirjan kirjoitus tosin koitui välillä haasteelliseksi, ainakin musiikin kohdalla jota kuuntelin joka kerta päiväkirjaani kirjoittaessani musiikin ollessa alkuvaiheessa mm. rockia ja poppia. Musiikkivalintani kun huomasin lisäävän äänien kuulumista osastollaolon jälkeen ja juurikin niistä halusin päästä jo heti alkuvaiheessa eroon.

Musiikki tuli siis vaihdettua new age, klassiseen ja mantramusiikkiin, joka koitui hyväksi valinnaksi. Tosin vaikka musiikki toimi, oli kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjan kirjoitus välillä haasteellista mieli ja aivot kun eivät alussa suostuneet yhteistyöhön. Alku vaati siis päivittäisiä aivosolujen aktivoimista ja kolme tuntisia kirjoitustuokioita, jotka ovat tuottaneet toivottoja tuloksia ja voinnin parantumista myös muiden hoitajien näkökulmasta.

Päiväkirjan kirjoituksen rinnalla ovat olleet kortin peluutuokiot niin mielenterveyskuntoutujien keskuksessa, niin erään naapurirapun rouvan kuin myös sukulaisten kanssa. Viimeksi mukaan on tullut kahtena päivänä toteutettu työtoiminta paikallisella työvalmennussäätiöllä.

Ruokailuissani olen pitänyt kiinni tarkoista ruoka-ajoista vaikka syönti on ollut asunnollani joko pizzaa tai nuudeleita tai jotain muuta. Toisin on ollut lapsuudenkodissani jossa olen viettänyt viikonloppuni. Makeanhimoa on ollut, mutta kirjoitukseni on auttanut lieventämään sitä.

Kirjoituksesta on ollut minulle todella iso apu, koska sen avulla olen pystynyt kohtaamaan tautini huonon puolen joka kerta ja saanut itseäni siitä etäälle. Sen lisäksi se on todellakin lisännyt normaalia aivotoimintaani kuin myös asioiden käsittelyä tunteiden ja muun osalta. Kirjoittamisen avulla olen saanut hoidettua rauhatonta olemustani ja mieleni kiinnittymään enemmän huomiota päivittäisiin onnistumisiin ja hyvään oloon kuin välillä tapahtuneisiin epäonnistumisiin. Tässä tätä yhteenvetoani tällä hetkellä.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Olen ...niin kuka olinkaan sairauteni takana?

Olen huomannut kirjoitukseni avustavan minua siinä, että pääsen tutustumaan todelliseen itseeni taudin takana. Luin aiemmin yhdestä ylhäällä olevasta linkistä tästä taudista sen verran, että tämän aikana käytös muita kohtaan saattaa olla muita ja heidän puhetyyliään matkivaa, myös ivallista käytöstä sisältävää. Oma kirjoitukseni musiikkia kuunnellen on auttanut minua pysymään asiallisena niin käytökseltäni kuin myös puheiltani, vaikka ajatuksissani on myös tuo ivallinen puoli.

Sanotaanko näin, että tämä tauti on polku suvaitsevaan elämään, niin itseä mutta myös muita ihmisiä kohtaan. Aiemmin ja vielä nykyään myönnän, että minulla on tekemistä suvaitsevan elämän kanssa. Minulla kun on ollut välillä tapana arvioida muita ihmisiä heidän käyttäytymisensä ja sanomistensa kautta. No nyt minulla on elämän oppitunti asioiden suhteen.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Lisää musiikkiterapian vaikutuksista ja omista voimavaroista

Ensin alkuun hyvää alkanutta vuotta kaikille blogini lukijoille. Ja pidemmittä puheitta asiaan.

Tälläkin kertaa on käsittelyn aiheena edelleen musiikkiterapian vaikutukset ja omat voimavarat. Viime viikkoinani olen edelleen kirjoitellut toiveitani päivittäin auki kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjaani samalla kun olen kuunnellut musiikkia kännykkäni Jango- radiosovelluksella. Hyvä sovellus mielestäni, jolla tehdä omia radiokanavia. Nykyisestä suosikkikanavastani kuuluu nykyään new age ja klassista musiikkia.

Kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjani kirjoittamisen lisäksi olen viime aikoina lukenut minulle tulleita lehtiä ja innostuneesti myös Rhonda Byrnen kirjoja. Kaikkiaan vointini on niin hyvä, että muistini, mieleni ja aivoni aktiivisuus paranevat jatkuvasti. Niiden lisäksi olen voimavarojeni mukaan siivoillut asuntoani, käynyt lenkillä, tehnyt ruokaa ja toimittanut päivittäisiä toimiani. Joka päivä kuitenkin kirjaillut kiitollisuus- ja onnellisuuspäiväkirjaani, koska huomannut kirjoittamisen auttavan olotilani kanssa senkin verran, että aiemmin kuulemani äänet ovat jääneet taka-alalle.