Hei taas blogini lukijat ja taas asiaan. Kesäloma tuli ja meni, mutta kolme asiaa kellotetun päivärytmin lisäksi toteutui myös sen aikana; musiikin kuuntelu, kavereiden tapaaminen ja päiväkirja. Aiemmin en muista täällä maininneeni hetkeen kuuntelevani rentoutusmusiikkia. Jotenkin tauti tekee välillä sen, että on kiire moneen paikkaan ja monta juttua pitäisi lyhyessä ajassa saada tehtyä. Tässä rentoutusmusiikki on auttanut. Olen saanut rentoutettua mieleni ja kroppani siihen, että asiat voi tehdä vähän kerralla.
Päiväkirjanikin kirjoitus hivenen muokatulla tyylillä auttaa minua nykyään rentoutumaan. Opin Anne Karilahden kirjasta sen, että kun asioille asettaa päivätavoitteet, että tähän mennessä tämä asia on tehty tai muokattu loppujaan, asiat etenee. Olen näiden päivämäärien ympärillä alkanut kirjoittaa vapaasanaista päiväkirjaa jota olen kirjoittanut jo kaksi viikkoa ja huomannut että moni asia todellakin etenee. Nyt ehkä varmemmin kuin aiemmin. Näitä onnistumisia on tullut jaettua myös ystävien kanssa.Kesän aikana olen siis viettänyt edelleen aikaa ystävieni kanssa ja katsonut nauhoittamiani tv- ohjelmia, esim. Masked Singer Suomea. Ystävieni kanssa olen ollut aiempaa avoimempi myös kuntoilu- juttujen kanssa, kun loppulomalla innostuin kuntoilusta kunnolla tehden pätkityn kuntotreenin ja kävelylenkin joka päivä.
Nyt jatkunut työtoimintapätkä kuitenkin on alkanut muokkaamaan kuntoilujani sen mukaan, että vapaapäivinä on enemmän aikaa kuntoilla ja laittaa päivityksiä sosiaaliseen mediaan, joista mainittakoon kuva ja linkki eilen SlideShareen lataamaani englannin kielisestä esityksestäni hyväntekeväisyyskohteista joihin haluan tehdä lahjoituksia jälleenmyynnissäni olevia tuotteita myymällä. Niin tuotteita esittelevään sivuuni että esitykseeni löydät kuvan ja linkin blogini vasemmasta reunasta nimellä "Tumblr" ja sen alta nimellä "SlideShare". Mutta tässä nämä kuulumiset ovat kaikkinensa. Mukavaa elokuuta kaikille.