Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.
Kuukausi on taas vaihtunut ja mennyt kuukausi on pitänyt sisällään Salaisuus- elokuvasta opitut kiitollisuusharjoitukset ja sitä mukaa myös sisällöltään monen asian toteutumisen joista tässä muutamat ja valikoidut. Twitteristä löytyy enemmän tämän linkin kautta #hempula83.
Ne kortit ovat olleet sitten käytössä ensimmäisestä päivästä lähtien ja joka päivä ne ovat antaneet hyviä neuvoja mihin suuntaan vien kiitollisuusharjoituksiani ja mihin asioihin minun pitäisi sinä päivänä kiinnittää huomiota kun olen tehnyt niillä ennustukseni. Ja vaikka ne ovat olleet minulla alle viikon on yhtenä päivänä tullut päivän mietittäväksi asiaksi tehdä lista asioista jotka toimivat juurinani elämässäni ja jotka johdattavat minua toteuttamaan toiveitani ja unelmiani. Niitä miettiessäni olen aina välillä kuunnellut Good vibes2- Spotifylistaani joka sisältää sopivasti new age- musiikkia, mantroja, poppia ja rokkia ja vähän Suomi- iskelmää.
Juhannuksena tuli ostettua taas pussillinen metrilakuja joita tuli karisteltua painostani näillä kahdella kuntoiluliikkeellä jotka tässä kuvakoosteessa näkyy. Tosin on niitä tullut tehtyä ennen juhannustakin joka päivä, ainakin asunnollani mutta juhannuksen jälkeen keksin että niitähän voisi tehdä vanhempieni luonakin koska riittää että niitä tekee yhden sarjan per päivä. Sekin jo pitää aineenvaihdunnan käynnissä.
Ja sitten tämänkertaiseen käytössäni olevaan Aloe veratuotteeseen, hammasgeeliin. Tilasin niitä reilu kuukausi sitten kaksin kappalein ja olen käyttänyt tuota tuotetta asunollani. Olen tykännyt sen toimivuudesta ja olen tehostanut sen toimivuutta hammaspesun yhteydessä kun olen lisännyt sitä suuhuni samalla kun olen käyttänyt suuvettä. Seuraus on ollut huikea ja minusta tuntuu kuin hammastahnan ja suuveden yhdistelmä pitäisi hampaani aiempaa puhtaampina. Mutta tässä nämä kuulumiseni samalla kun vietän viimeisen lomakuukauden ennen työtoimintaani Työvalmennussäätiöllä.