Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.
Olen menneen kuukauden aikana onnistunut edelleen onnistuneesti kuuntelemaan omaa vointiani ja jaksamistani ja uudelleen käyttämään vielä kropassani vallitsevat taudin oireet uuden luomiseen ja rutiinien toteutumiseen. Tähän olen saanut inspiraatiota Rhonda Byrnen kirjaa ja Voi hyvin- lehtiä lukemalla. Nyt ymmärrän miksi toinen mummuistani oli pitkäaikainen Voi hyvin- lehden tilaaja ja lukija. Se yksinkertaisesti tarjoaa ajattelun aihetta ja sopivan tietopaketin mielelle.
Tällä kertaa esittelen teille
magneettiterapiatuotteista vesitikun joka on ollut jo useamman vuoden ajan
päivittäisessä käytössäni, koska vaikka meillä Suomessa on pääsääntöisesti
puhdasta vettä, saattaa se kuitenkin olla kalkkista ja putkistoista tulla
mukana monia siellä vallitsevia epäpuhtauksia. Senpä takia olen pitänyt
periaatteenani ottaa aamuisin kilpirauhaslääkkeeni ja iltaisin unilääkkeeni
vesitikulla puhdistuneen veden kanssa. Jossain vaiheessa olen käyttänyt
vesitikkuani myös kahvinkeittimessä saaden sillä aiempaa virkistävää kahvia.
Mutta tässäpä näitä kuulumisia.