Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.
Minulle kuuluu taas pääasiassa hyvää, elän aikalailla sen mukaan kuin päiväkirjaani kirjoitan ja asioita tapahtuu. Tällaista elämäni on ollut jo vähän reilun viikon ajan. Suoraan sanottuna olen onnistunut päiväkirjani sivuilla miettimään ja kirjoittamaan sellaisesta elämästä jota haluan tällä hetkellä elää.Mutta mitä asioita olen saanut kokea tämän reilun viikon ajan!?! Ensinnäkin olen pitäytynyt siinä että luen postin mukana tilaamani lehdet ennen kuin luen jonkun hyvän kelpuuttamani kirjan ja sen jälkeen taas luen lukemattomia lehtiä ja taas jonkun kirjan. Toisekseen olen onnistunut kuntoilemaan ja tekemään kävelylenkkejä siinä määrin, että olen tiputtanut 4kg painostani. Kolmanneksi olen pyrkinyt siihen että olen illalla kello 11 unessa ja aamuisin viimeistään kello 9 ylhäällä, tämä vaatii kuitenkin pientä hiomista, koska tauti tuntuu vaikuttavan unirytmiin, muuten olen täysin oireeton.
Ongelmia on välillä siinä, että en aina hyväksy näkemyseroja ihmisten kesken eri asioiden suhteen. Tässä on ongelma jos en pysty joustamaan asioiden suhteen. Tosin vielä tämän suhteen ei ole ollut kauhean suuria ongelmia kun olen pystynyt keskittymään enemmän omiin mielipiteisiin ja jättämään niihin ilmaa. Spotify on aktiivisessa kuuntelussa ja tv:stä tulee katsottua itselle mieluisia ohjelmia kuten Koko Suomi leipoo. Mutta tässäpä nämä kuulumiset tällä erää.