Hei taas blogini lukijat pitkästä aikaa. Ja asiaan.
Ensimmäiseksi viime kerran jälkeen tulin sitten muokanneeksi päiväkirjani kirjoitusasun positiiviseksi vaikka olin jo pitkään sitä mieltä, että en sitä tee. No kuitenkin tuo tapahtui Lapin reissulla nyt syksyllä.
Tuon jälkeen on asiat pääsääntöisesti menneet suunnitelmien mukaan. Tai ainakin sinnepäin. Tauti ei enää oireile tai ne oireet pystyy hoitamaan nykyään muuttamalla kuunneltavaa musiikkia.Olen myös viime päivinä innostunut taas kuntoilemaan. Jos kävelylenkit eivät innosta voi päivän aikana tehdä ainakin 5 minuutin sisäkuntotreenin. Siihen on jo muutaman kuukauden antanut hyviä vinkkejä tilaamani Hyvä terveys- lehti.
Muutenkin kuuluu hyvää ja olen pitänyt kiinni säännöllisistä ruoka- ja unirytmeistä. Hyvää siis kuuluu ja näiden ajatusten kautta haluan toivottaa teille kaikille blogini lukijoille rauhaisaa joulua ja onnellista alkavaa vuotta.