Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.
Vointini on pysynyt edelleen hyvänä vaikka tauti yrittää ehdottaa ajattelemaan asioista negatiivisesti. Sitä en kuitenkaan tee vaikka kirjailenkin edelleen päiväkirjaani käänteispsykologisesti. Se toimii edelleen. Tällä hetkellä pystyn aiempaa paremmin miettimään ja suunnittelemaan tulevaa ja elämään niiden suunnitelmien pohjalta. Ja tosiaan, tauti yrittää kaupata minulle vanhoja ajatusmalleja joita tein ja toteutin kun vielä kuulin ääniä.
Kamppailu sen puolesta mitä tällä hetkellä haluan on poikinut minulle paljon hyvää. Nukun edelleen hyvin ja pääsääntöisesti nousen joka aamu ennen kello 9. Sen lisäksi kiinnostuksen kohteita ja tv:stä katsottavien sarjojen määrä on lisääntynyt. Kauniiden ja rohkeiden lisäksi olen alkanut katsomaan Baywatchia Cmoresta ja mtv-palvelusta. Ehkä se kielii kiinnostuksesta uintia kohtaan joka on jo tovin ollut tauolla.Tein myös aiemmin katsomatta jääneen Olet mitä syöt jakson aikana päätöksen alkaa syömään mustaherukoita. Niinpä keksin syödä niitä jogurtin kanssa johon laitan myös pellavansiemenrouhetta ja 4 viljan hiutaleita. Tällä olen onnistunut jo melkein 2 viikkoa korvaamaan suklaapatukoiden syönnin päiväkahvilla. Alku on toiminut, mutta nyt melkein 2 viikon aikana sitä toteuttamalla on suklaapatukat käyneet mielessä samoin kuin myös muut makeiset, mutta kaupassa ollessa on tullut mieleen, että kun ostaa jäätelön ei tarvitse kahvin kanssa muuta makeaa.
Harmikseni joudun kuitenkin toteamaan että joudun tekemään uudet kuvakoosteet edellisten kuukausien motivoivista asioista koska olen päättänyt tilata 30€ Smartphoton lahjakortilla kassissa mukana kulkevan kalenterin ja nämä kuvat ovat siihen liian leveitä. Seinäkalenterin näistä kyllä saisi, mutta haluan itselleni omannäköiseni kalenterin, jota tulee vilkuiltua seinäkalenteria useammin. Varsinkin kun suunnittelee viikko-ohjelmaa. Onneksi uudet kuvasarjat ovat työn alla, joten saan varmasti sen mitä haluan.
Mutta tässä taitaa kuulumiset olla tämän kuukauden kohdalta. Hyvää heinäkuuta kaikille blogini lukijoille.