Linkkejä Internet sivuille


Jaa tämä blogi eteenpäin
Share this blog ahead

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Huhtikuun kuulumisiani

 Hei taas blogini lukijat. Ja asiaan.

Viime viikkoina olen nimennyt positiivisin tuntein niitä asioita joiden tekemisestä nautin ja seuraukset ovat olleet edelleen positiivisia. Pystyn edelleen pitämään pääni sen suhteen että en enää vastaanota taudilta ehdotusta kuulla ääniä. Sen lisäksi viime kerralla mainitsemani unirytmi alkaa koko ajan toteutua. Viime öinä olen ollut jo kello 11 unessa ja olen noussut vähän yli 9 aamulla ylös. 

Niiden lisäksi myös työstämäni projekti etenee. En kerro edelleenkään tässä vaiheessa siitä enempää. 

Ja mitä kuulumisiini muuten tulee niin olen taas innostunut tekemään kuntotreenejä. Asunnollani teen intervallitreeniliikkeistä koostuvaa jumppasarjaa ja vanhempieni luona taas sauvakävelylenkkejä. Vaikka tein itselleni testin jonka mukaan teen viikon ajan kuntotreenejä, sain aikaiseksi löytää sopivan rytmin polttaa kaloreita ja tiputtaa painoa. Sen olen ainakin huomannut taas että tuttujen laulujen sävelien miettiminen ennen nukkumista auttaa pääsemään helposti unen päästä kiinni eikä sängyssä tule aiemman tavoin pyörittyä ja mietittyä mitä teen seuraavana päivänä.

Asiat siis etenee hyvää vauhtia ja tervehtyminen jatkuu. Tässä on myös tullut täytettyä taas kerran 25 vuotta. Nuorena on hyvä edelleen jatkaa.