Hei taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.
Viime kirjoitukseni jälkeen päätin taas laittaa päiväkirjani kirjoitusasun uuteen uskoon, koska minusta tuntui siltä, että pakotin mieltäni ja ajatustani tuntemaan positiivisuutta kaikkea kohtaan. Se ei toiminut. Tuolloin huomasin, että käänteispsykologia toimi asioiden totetutumisessa paremmin. Siispä kirjoitusasu "En kai minä vaan nauti siitä ja tästä asiasta" tuntui toimivammalta. Se mahdollisti asioiden ja tunteiden tuntemisen omana itsenään.
Tuloksia tuli huomattua jo muutaman päivän aikana. Yhtenä suurimmista huomioista tuli siinä, että tauti ei ehdottanut äänien kuulemista, vaan pystyin keskittymään arjen miettimiseen ja toteuttamiseen minunnäköisenä. Myös unirytmini on parantunut.Muita huomioitani on ollut siinä, että jo aiemmin mainitsemani lukemattomien lehtien lukeminen on aktiivistunut. Minulla on tietty järjestys missä luen lukemattomat lehdet. Sen lisäksi olen miettinyt ja toteuttanut eri askareita asunnollani. Lähinnä siivoiluja.
Suoraan sanottuna olen aiempaa enemmän elämäni herrana ja vointini on sen mukainen. Siitä muistutuksena ja aikaansaannoksena taas viime kuulta kerätty kuvakollaasi tälle kuulle joka jatkaa itseni motivoimista eteenpäin. Mutta tässäpä nämä kuulumiset ja hyvää joulunalusaikaa teille kaikille blogini lukijat.