Linkkejä Internet sivuille


Jaa tämä blogi eteenpäin
Share this blog ahead

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Hyvää kuukauden vaihdetta

Tervehdys taas blogini lukijat. Ja taas asiaan.

Viime kirjoituksen jälkeen olen antanut päivärytmin ruokkia toiveiden toteutumista, tai toisin sanoen toiveiden toteutuminen on tapahtunut jollain tasolla edelleen automaattiohjauksella. Vasta viikon sisällä olen alkanut kirjaamaan asioita jotka tuottavat ilon ja onnellisuuden tunteita. 

Koko ajan on siis tullut lähennyttyä tilaa, jossa pystyn tuntemaan hyvää oloa nimeämistäni iloa ja onnellisuutta tuottavista asioista. Tänä aikana olo on alkanut muistuttamaan terveen ihmisen olotilaa johon tautikaan ei enää kauppaa oireitaan.

Nyt kun unelmia ruokkii päivärytmin askareiden tilalla hyvää oloa tuottavat asiat, on helpompi kirjata useamman toiveen toteutumisesta kuin kiinnittyä muutamaan toiveeseen kirjaamalla niista mitä niiden kanssa tekee ilman positiivisia tunteita tekovaiheita kohtaan. 

Myönnän olleeni hyvä kirjaamaan toiveeni ylös, niihin liittyvä tunteiden tunteminen on tullut jälkijunassa. Tästä on hyvä jatkaa.

maanantai 8. kesäkuuta 2020

Kesäkuiset terveiset

Hei taas blogini lukijat ja taas suoraan asiaan.

Ensinnäkin näin alkuun myönnän tekeväni säännöllisin väliajoin itselleni 4 kortin ennustuksen Katri Syvärisen Taikahetkiä elämään korteilla ja ne neuvoivat rikkomaan viimeisimmän ennustuksen mukaan aiempaa perussettiä, vähän hulluttelemaan ja heittäytymään välillä elämän vietäväksi. Tämän ennustuksen sain viikon aikana ja tähän suuntaan olen saanut kehoituksen aiemmin muualtakin, mutta en ole ollut siihen valmis. Minulla on ollut jo jonkinlainen runko, jota lähden toteuttamaan jo senkin takia että ennen sairastumistani tein paljon asioita toisia varten, nyt on aika tehdä ja toteuttaa asioita itselle. 

Sydämetön en kuitenkaan ole, vaan olen taas ottanut käyttööni sen periaatteen että lähetän hyviä ajatuksia tutuille ja tuntemattomille päväkirjani sivujen kautta. Tässä on todellakin viikko ollut aikaa miettiä miten elää elämää ennustuksen jälkeen nyt kun terveenpänä ihmisenä olen älynnyt ottaa kuvan käyttämästäni ennustuksesta ja saamastani lopputuloksesta. Suuria muutoksia ennustus ei kuitenkaan elämässäni ole aiheuttanut koska viime blogikirjoituksen jälkeen olen kirjaillut niitä ajatuksia ja päivittäisiä askareita joita olen tehnyt edellisenä päivänä, joista olen ollut kiitollinen ja joiden toivon ruokkivan unelmien toteuttamisessa.

Viime päivinä on vointini tasaantunut taas entisestään. Vielä vallitseva kiireen tuntu hellittää entisestään ja jatkuvasti pystyy keskittymään yhteen askareeseen kerralla ja unelmoimaan muista. Yksinkertaisesti sitä osaa nauttia voinnin tasaantumisesta edelleen aiempaa paremmin ja antamaan aikaa niille askareille ja unelmille jotka eivät toteudu vielä tällä hetkellä. Yksinkertaisesti niitä askareita ja unelmia miettii jotka eivät vielä toteudu ja osaa antaa arvoa sille, että päivittäiset rutiinit ja askareet ruokkivat niitä jatkuvasti, ilman että niiden toteutumisesta tarvitsee panikoida. Mutta tässäpä näitä kuulumisia tällä hetkellä.