Hei taas blogini lukijat. Ja taas pidemmittä selittelyittä asiaan.
Vointini on taas osoittautunut parempaan päin ja vointini ja ajatuksista kiinni pitäen olen taas muokannut kirjoitusasua päiväkirjaani. Viimeisin noin viikon käytössä ollut kirjoitusasu pitää sisällään sen miten kuvittelisin toiveideni olevan toteutunut jo pidemmän aikaa. Samalla se virkistää aivoja, kehittää muistia ja keskittymiskykyä entisestään. Joitakin asioita on jo näin kirjaillessa tapahtunut. Esim. olen muutamana päivänä kiinnittänyt aineenvaihduntaani tarkempaa huomiota tekemällä sauvakävelylenkkejä kun olen aiemmin tullut mässäilleeksi illalla.
Pakko myöntää että tämä nykyinen kirjoitusasu tuntuu tällä hetkellä hyvältä ja olen joutunut miettimään nyt tarkemmin miten haluan asioideni olevan ja menevän. Mitä asioita pidän tällä hetkellä tärkeinä ja mitä toteuttaa myöhemmin. Yhden unelmani toteutin jo marraskuussa, nimittäin ostin näitä kuvassa näkyviä suklaita, joita söin viimeksi lapsena.
Sen lisäksi olen käyttänyt aika aktiivisesti Instagramia, koska keksin miten muut käyttäjät ovat saaneet kuvansa päälle toisen kuvan, tai siis miten kuvat lisätään muutaman sekunnin tarinoiksi näkymään. Tästä pääsette profiiliini https://www.instagram.com/hempula83/
Eipä tässä ole enää muuta lisättävää kun toivottaa teille kaikille blogini lukijoille oikein hyvää ja rauhallista joulua.